BOTHWELL. Mutta ettekö muista meidän esi-isiämme? Metsän pedot vaatettivat heitä, metsän pimeät pensastot heitä kätkivät; he uhrasivat puun juurilla verta, rukoillen metsän kostavia jumalia. Koston, sen metsä kätkee. Teidän iso-isänne Robert Bruce antoi joka vuosi Skotlannin metsäin kaatua Englannin yli, niinkuin Macduff vei Bernam'in metsät synkkää Macbeth'iä vastaan. Muistatteko Douglas'in yöllistä kostoa? Skotlannin historia uneksii sen metsissä, niissä me voimme sen herättää milloin vaan tahdomme.
KUNINGATAR. Metsissä olen usein kuunnellut ja ääniä kuullut, vaan ne eivät olleet semmoisia.
BOTHWELL. Metsissä ammuin poikana eläviä, vaan miehenä rosvoja; kun täällä on hiljaista, täytyy minun vakoella, kun kuulen oksan narisevan, tartun aseisin.
KUNINGATAR. Maailmassa on kaksi puoluetta, toinen, joka vainoo, ja toinen, joka on vainottu. Te kuulutte ensimäiseen.
BOTHWELL. Niin, kaksi puoluetta, — mutta toisella on tarkoituksia ja toinen on tarkoituksia vailla.
KUNINGATAR. Olkoon kuinka tahansa. Juonten vihurit kietokoot siellä ulkona; täällä on suojaa ja rauhaa.
BOTHWELL. Ei täällä vasta alkua. Kun koirat pääsevät irti ja haukkuvat ilmaan, on minun luonnossani jotain, joka pyrkii samaa tekemään. — Metsä kiihoittaa meitä, sillä siinä on lymy-paikkoja.
KUNINGATAR (nousee). Jarli, missä on seurueemme?
BOTHWELL. Poislähetetty, teidän armonne; sillä se oli tarpeetoin.
KUNINGATAR. Teidän silmänne välkkyy kuin haukan; minuako te vainootte?