DARNLEY. Voin. (Viittaa että hän tahtoo pitää kuningattaren toista kättä; kuningatar antaa sen ja ottaa vähän ajan perästä toisen kätensä hänen otsaltansa). Ei, anna sen olla! Se se on, joka tuskan poistaa. (Kuningatar laskee sen taas Darnleyn otsalle). Kuinka hyvä sinä olet! — Sinä annat minulle kaikki anteeksi, eikö niin?
KUNINGATAR. Annan.
DARNLEY. Ihanata on anteeksi antaa. Minä ajattelen usein täällä maatessani, kun en tiedä missä olet, tai mitä teet: — minä annan hänelle anteeksi, hän palajaa, hän on hyvä. Minä olen sinulle kaikki anteeksi antanut, oi, kaikki! Maria, kuinka nyt olet kaunis! Sinä katselet minua niin hellästi, niin sydämmellisesti, suutele minua! (Kuningatar pudistaa päätänsä). Merkiksi siitä — että me annamme anteeksi.
KUNINGATAR (pudistaa taas päätänsä).
DARNLEY. Mutta sinä olet kyyneleissä?
KUNINGATAR (purskahtaa itkuun ja heittäytyy hänen rinnallensa).
DARNLEY. Ovatko pahoja sua vastaan? Usko itsesi minulle, minä en voi sua puolustaa, mutta minä voin suruasi jakaa.
KUNINGATAR (nousee ja pyhkii pois kyyneleensä). Minun täytyy nyt mennä.
He odottavat minua häissä.
DARNLEY. Oi, joko nyt!
KUNINGATAR. Mutta kirkossa tahdon rukoilla — meidän molempain edestä?