KUNINGATAR. Oi, luvatkaa olla hyvä minua kohtaan!
BOTHWELL. Sen olen luvannut!
KUNINGATAR. Jos olisin niin voimakas, kuin Rizzion murhan aikana, ei se kuitenkaan tapahtuisi! — — Oi, sukuni, mitä se on sanova, Guisien jalo ruhtinas-aateli ja kaikki ystäväni Franskassa? — — Oi, jos ensin saisin puhua heidän kanssa!… Mylord, te annatte miettimis-aikaa, — armoa!
BOTHWELL. Minä en pakoita. Itse olette sanoneet että teitä pakoittavat poikanne, kunnianne ja maanne. Jos nämä antavat miettimis-aikaa, niin teillä sitä on!
KUNINGATAR. Oi, minä värisen tuskasta! … minusta on kuin kirjoittaisin oman kuolon-tuomioni alle!
BOTHWELL. Mikä vaikealta tuntuu, on pian tehtävä.
KUNINGATAR. Oi, Maria, joka taivaassa puolestani rukoilet, sinä näet miksi sen teen!
(Hän kirjoittaa, hyrskähtää itkuun ja heittäytyy taaksepäin
istuimelle).
BOTHWELL (menee myöskin pöydän luo, kirjoittaa, panee paperin kokoon ja ottaa sen. Sen jälkeen notkistaa hän polvea kuningattarelle, tarttuu hänen käteensä, suutele sitä ja katselee häntä). Älä enää itke, Maria! — Kyyneleet, joita vuodatat minun tähteni, eivät hyvää tee.
KUNINGATAR. Itseni tähden niitä vuodatan, — enkä voi sitä estää, minun täytyy itkeä!