DARNLEY. Mistä tiedät sen?
LETHINGTON. Lahjoja on oikein sadellut Rizziolle; olen kuullut että hän ainoastaan vaatteissa omistaa monta tuhatta puntaa.
DARNLEY. Hävytöintä! hävytöintä!
LETHINGTON. Hänen kokoelmaansa juveleista ja kalliista kivistä on kuningatar lahjoittanut omiakin kalleuksiaan.
DARNLEY. Voiko enää epäillä! Oi, Lethington, olen kutsunut Murray'n kotia, kutsunut kotia koko hänen karkoitetun puolueensa, — olen yhtynyt vihollisiini, niin itse saatanan kanssa — päästäkseni tästä häpeästä ja tuskasta.
LETHINGTON. Murray on paluu-matkalla … pian on tehtävä mitä tehtävä on.
DARNLEY. Tule luokseni huomenna, sopikaamme tarkemmin asiasta, pane kaikki toimeen, mutta joutukaa, joutukaa; sillä jos ei jyrkkä teko pian iske suonta minussa, niin löydätte minut tukehtuneena jonakin aamuna!
LETHINGTON. Älkää puhuko niin kovasti, teidän armonne, joku tulee.
DARNLEY. Minun täytyy mennä ulos, tarvitsen ilmaa ja tilaa. Lethington, pari minun palvelijoita, käske heitä seuraamaan minua, minä heittäyn hevosen selkään ja lähden ulos metsään.
LETHINGTON. Mutta sydän-yöllä!