KNOX. Sentähden että puhuminen on tarpeetoin.
RUTHWEN. Jos tietäisin että tautini olisi kuolemaksi, niin en odottaisi; tekisin itse siitä lopun.
KNOX. Se on suorin tie helvettiin.
RUTHWEN. Oi, Knox, älä sano niin! — Jos lukisit messuja, — ei, se on totta, nyt ei käytetä messuja enää. Knox, tule istumaan ja puhumaan minun kanssani.
KNOX (asettuu hänen etehensä). Mitä tahdot multa?
RUTHWEN. Sinä olet liian ankara, Knox, — koko oppisi on liian ankara, — me emme saa mitään apua.
KNOX. Ei, syy on itsessäsi.
RUTHWEN. Tiedän sen, ja senpätähden menenkin linnaan mukana, taudistani huolimatta! Mutta jos saamme pois tieltä tämän jumalattoman vaimon, koko kirkon ruton, ja hänen viettelijänsä, Belzebub'in palvelijan tapetuksi, niin se kuitenkin luetaan suurena päivänä minulle pieneksi ansioksi, — eikö niin, Knox?
KNOX. Sitä en tiedä.
RUTHWEN. Etkö sitä tiedä, Knox? Kehoitathan sinä tähän työhön, olemmehan kokoontuneet sinun taloosi.