KUNINGATAR. Oi, mylordin juomatoverien seurassa, irstaitten naisien parissa on varmaankin hauskempi, kuin meidän huoneissamme.
DARNLEY. Oi, älkää puhuko siitä, mitä voin tehdä tukehuttaakseni surut ja tuskat! Vaan ei kukaan voi saattaa minua sellaiseen tuskaan kuin Skotlannin Maria.
KUNINGATAR. Onko tarkoituksenne tehdä syytöstä?
DARNLEY. Joka lempii epätoivoon asti, se syyttää kaikkea, mikä elää, — iloa siitä, että se on liian iloinen, surua siitä, ett'ei se ole iloa. Minä tuhlaan aikaani, kuin palkollinen, joka ei tahdo tehdä työtä kun ei hän määrä-palkkaansa saa; mutta on määräpalkka, jota vailla minä en tahdo elääkään. — Oi, mitä tulee minun tehdä uudestaan voittaakseni teidän lempenne?
KUNINGATAR. Vahinko, mylord, ett'en voi mainita kylläksi korkeata palkkaa.
DARNLEY. Te olette Guisien sukua, — loistava kuin timantti, vaan kovakin kuin se.
KUNINGATAR. Antonius sulatti timantin, jonka Kleopatra joi.
DARNLEY. Vaan se maksoi hänelle monta miljonaa.
KUNINGATAR. Siitä tahdoinkin teitä muistuttaa.
DARNLEY. Mutta minä olen köyhä; sillä teille olen antanut kaikki, — jopa omantunnon rauhankin.