TAYLOR. Jääkää hyvin, herrani! (hiljaa). Luulenpa kuitenkin että uskallan!
KNOX. Hyvästi William! (Taylor menee, Knox lukee, pysähtyy). Mikä viisaus! Runoilijan sanat ovat kuin rahoja jalosta metallista; niillä on aina arvoa, mutta rahan-merkit kuluvat, ja pian niitä ei enää käytetä. Herran Sana on kuin timantti; se ei kulu konsanaan, vaan säteilee samalla loistolla Herran viimeiseen päivään asti.
(Kolkutetaan).
Tulkaa!
TOINEN KOHTAUS.
KNOX. DARNLEY (vaippaan peitettynä).
DARNLEY. Oletteko yksinänne?
KNOX. Olen!
DARNLEY. Tahdotteko puhua erään onnettoman kanssa?
KNOX. Aina.