— Hän oli riisuutumassa, kun ovi ääneti aukeni ja Mary astui huoneeseen yöpuvussaan. Ylevänä, huikaisevan kauniina. Hän veti oven kiinni ja astui lampun luo. "Sinun ei tarvitse odottaa, Jörgen!" Mary sammutti lampun. —
YKSIN
Seuraavana aamuna Mary nukkui liian kauan. Hänet herätti laulu ja soitto. Ensin puoliunessa, sitten tulvaavien muistojen lävitse hän varmasti kuuli Jörgenin äänen. Tämä lauloi piaanon säestyksellä, akkunat avoinna varhaisena aamuhetkenä. Hänen heleä, riemuitseva tenorinsa kaiutti ilosäveliä Marylle.
Pian, pian sai Mary yllensä; muuten myöhästyisi saattamasta Jörgeniä laivalle. Kiireisessä puuhassa hänen mielensä yhä valveutui, ja sitä valtavammin ryntäsivät ajatukset Jörgeniä ja tämän rajua riemua kohti. Jörgenin sydämellistä, läpi sielun ja aistien tulvivaa kiitosta, sitä hän tahtoi nauttia ihan läheltä! Että Jörgen voittoriemussa nostaisi ja kantaisi häntä elämänsä ruhtinattarena. Vapaasta itsevaltiudesta oli Mary hänelle suonut elämän korkeimman palkinnon. Nyt Jörgen oli palkittu pitkällisestä vaivastaan! Ennakkoluulottomasti ja tinkimättä. Tunsihan Mary hänet nyt, tiesi pienimpään seikkaan saakka, millaiselta Jörgen näyttäisi, miten Jörgen käyttäytyisi saattaakseen hänet onnelaansa. Siksi Maryn rinta nyt paisuen ikävöi Jörgeniä. Kunnioitusta ja kiitosta hän kaipasi!
Pienen hollantilaisen työhuoneen läpi hän tuli sinisessä aamuhameessaan ja tarttui ovenripaan astuakseen musiikkisaliin, joka oli lahden puolella; mutta hänen oli seisahtuminen henkäisemään, niin jännittynyt hän oli. Sillä aikaa hän nautti kuulleessaan salista Jörgenin voittoriemua. Niin viehättynyt oli Jörgen omasta laulustaan, että Mary pääsi ihan hänen lähelleen, ennenkuin Jörgen huomasi. Tämä nosti katseensa, säteilevänä, — kohosi hitaasti seisaalle, hiljaa kuin juhlaan. Jörgen ei tahtonut häiritä mielialaa, avasi sylinsä Maryä kohti, veti hänet puoleensa, suuteli kunnioittavasti hänen hiuksiaan, silitteli sitä poskea, joka oli esillä, verkalleen, varovasti; hän tahtoi peittää ja suojata. Auttaa häntä miehekkäällä lempeydellä pääsemään siitä hävyn tunteesta, joka Maryssä tietysti oli. Jörgen oli kerrassaan hellä ja tyynnyttävä. — —
"Kyllä meidän nyt jo pitää rientää syömään", kuiskasi Jörgen ystävällisesti hänen korvaansa, vielä kerran suudellen hänen kaunista tukkaansa, hengittäen sen hyvää tuoksua. Sitten hän otti Maryä vyötäisiltä hiljaa, mutta johtaen. Melkein ovella hän kysyi hillitysti: "Olet kai nukkunut hyvin, kun tulit niin myöhään?" Hän avasi isällisesti oven vapaalla kädellään ja katsahti Maryyn myötätuntoisesti, kun ei saanut vastausta. Mary oli hyvin kalpea ja aivan hämillään. "Suloinen tyttöseni", kuiskasi Jörgen.
Pöydässä Jörgenin huomaavaisuudella ei ollut määrääkään, varsinkin kun Mary ei huolinut ruoasta. Mutta aika oli täpärällä, Jörgenin täytyi huolehtia omasta syömisestään, niin ettei ehditty paljoa puhua. Mary ei virkkanut sanaakaan. Mutta hänestä Jörgen näkyi pitelevän kahvelia ja veistä uudella valtaherrallisella tavalla. Samaan malliin, kuin Jörgen nyt hänelle puhui ja häntä katseli. Jörgen nähtävästi tahtoi häntä rohkaista. Sen perästä, mitä eilen oli tapahtunut. Maryn teki melkein mieli tarttua lautaseen ja paiskata se niine hyvineen vasten Jörgenin silmiä!
Jörgenin voittolaulu tarkoitti häntä itseänsä! Voitto hänen omaa ansiotansa!
Pöydällä oli viinikarahvi joka ateriaksi. Jörgen joi hitaasti kokonaisen suuren lasillisen, pyyhki suutaan, nousi ja lausui arvokkaasti: "anteeksi!" — Sitten ovesta: "Pitää katsoa, onko poika tuonut matkalaukkuni".
Kohta hän taas tuli ruokahuoneeseen. "Aika joutuu", — hän sulki oven ja astui nopeasti Maryn luo, joka nyt seisoi akkunan ääressä. Jörgen veti hänet nyt reippaasti syliinsä ja alkoi suudella… "Ei enää sitä!" sanoi Mary yhtä itsevaltiaasti kuin ennen ja kääntyi poispäin. Mary astui ylpeästi eteiseen, otti nutun, jota palvelustyttö kiirehti auttamaan hänen päälleen, valitsi hatun, katsahti, millainen sää oli, ja otti sitten päivävarjon. Tyttö avasi ulko-oven, Mary meni reippaasti ulos, Jörgen perässä mitä kipeimmin loukkaantuneena. Jörgen ei tiennyt mitenkään rikkoneensa.