Jo kaukaa näkyi Maryn korkea vartalo. Hän seisoi selittäin, linnaa kohti kääntyneenä. Ei ketään ohikulkijaa, ei ketään muuta hotellin edessä. Jörgenin sydän tykytti kovasti; hänen rohkeutensa aleni.
Mary huomasi hänet siten, että koira tuli hänen luokseen aivan kuin hän olisi vanha hyvä ystävä. Hän piti koirista; vaan matkaelämä oli häntä estänyt itselleen hankkimasta koiraa. Ja tämä oli niin virkeä, niin kaunis ja niin hienosti hoidettu, niin hänen makunsa mukainen, että hän ehdottomasti kumartui sitä kohti; samassa hän näki Jörgenin. Mary nousi heti: "Onko tuo sinun koirasi?" sanoi hän, ikäänkuin he olisivat puoli tuntia sitten eronneet toisistaan siinä kadulla. "On", vastasi Jörgen, kohottaen hattuaan kunnioittavasti. Silloin Mary taas kumartui ja taputteli koiraa. "Kuinka suloinen sinä olet! Ja niin hieno! Ei ylös!" — "Ei ylös!" komensi Jörgen vahvemmin. Mary nousi taas. "Minne mennään?" sanoi hän; "minä en ole täällä koskaan ollut." — "Voimmehan kävellä suoraan eteenpäin ja kääntyä sitten tuolla, niin päästään John Ericsonin muistopatsaan luo." — "Jaha, sitä tekee mieleni nähdä." He lähtivät.
"Tule vaan tänne", huusi Jörgen koiralle ja näytti keppiänsä.
Jörgen oli loukkaantunut siitä, ettei Mary ollut hänelle tarjonnut
kättänsäkään. Koira tuli surkeana, mutta oli pian yhtä iloinen, sillä
Mary puhui sille ja taas taputteli.
"Minä olen tehnyt pikamatkan Amerikaan", sanoi Mary. — "Niin, sen olen kuullut." — "Niitä 50,000, joista mainitsit, en löytänyt tileistä, ja silloin käsitin, että välttämättä oli erikoinen tilinpito niistä varoista, mitä Amerikassa oli. Ja niinpä olikin. Sitten oli pakko matkustaa sinne pelastamaan niin paljon kuin vielä oli mahdollista. Pääoma oli menetetty."
"Miten kävi?" — "Toin sieltä mukanani sen, mikä oli osingoista kaikkina näinä vuosina jäänyt käyttämättä."
— "Rahat oli kai hyvin sijoitettu?" — "Paremmin, luullakseni, kuin
Euroopassa olisi mahdollista."
Tässä sattui pieni välikohtaus. Koira oli ollut käytävän ulkopuolella ja sai pari lätkäystä. Se kuohutti Maryä. — "Hyvä jumala, eihän koira sitä ymmärrä." — "Kyllä se ymmärtää mainion hyvin, mutta ei ole oppinut tottelemaan."
He astuivat yhä edemmäksi ja jokseenkin nopeasti. "Mitä sinä tarkoitat kertomalla tätä minulle?" kysyi Jörgen. "Että voimme heti mennä naimisiin." — "No paljonko niitä rahoja on?" — "Pari sataa tuhatta." — "Dollaria?" — "Ei, vaan kruunua. Ja lisäksi ne 50,000". — "Ei se riitä." — "Sen kanssa, mitä meillä on muuten?" — "Se 'muuten' ei nykyään tuota melkein mitään. Kyllähän sen tiedät."
Maryn alkoi olla paha. Jörgen sen huomasi äänestä kun Mary sanoi:
"Onhan meillä metsä takavarana." — "Joka voidaan hakata vasta kolmen
vuoden päästä? Ehkä vasta neljän tai viiden? Se riippuu kasvusta." —
Mary tiesi hänen olevan oikeassa; miksi hän olikaan sitä maininnut?
"Mutta kymmenen — kaksitoista tuhatta kruunua vuodessa…?" —
"Meidän asemassamme se ei riitä."