Jos hän saisi itkeä, ja sitä hän kyllä saisi, kun oli niin väsynyt ja epätoivoinen, niin se olisi valmistuksena toiseksi kerraksi. Kunpa isä vaan kestäisi.
Mutta mikä muu hänellä oli neuvona? Ellei hän nyt heti menisi, aavistaisi isä pahaa, tuskaantuisi, eikä sitäkään sietäisi.
Hän värisi seistessään oven edessä. Ei ainoastaan tuskasta isänsä tähden, ei, vaan myös siksi, ettei saanut heittäytyä isänsä syliin, sanoa hänelle kaikkea ja kyllikseen itkeä hänen kanssaan. Kuinka tämä kaikki oli kauheaa!
* * * * *
Mutta elämä on joskus armelias.
Isälle ei oltu ilmoitettu, että Mary oli tullut, sillä hän nukkui. Ja tätä huomauttaakseen oli sairaanhoitajatar tullut ulos käytävään odottamaan, kunnes Mary ilmestyisi huoneestaan. Miksi olla naputtamatta ovelle ja sanomatta sitä oven takaa? Siksi, että hänen olentonsa kerran oli sellainen. Nyt kun Mary tuli esille, ei sairaanhoitajatar enää ollutkaan käytävässä vaan portailla. Sillä sieltä oli tulossa palvelustyttö tuoden sairaalle päivällistä, joka muuten aina oli itse hoitajattaren huolena, ja häpeissään siitä, ettei tänään sitä toimittanut, hän tahtoi ainakin mennä portaille palvelijaa vastaan ja ottaa häneltä ruoan.
Juuri silloin Mary avasi oven isänsä huoneeseen. Hän jäi siihen seisomaan, sillä samassa ehti hoitajatar paikalle ja kuiskasi: "Hän nukkuu, neiti!"
Mutta koira ei siitä välittänyt. Se oli jo sisällä, käpälät jo vuoteen laidalla, kuono kohotettuna likelle juuri heräävän sairaan kasvoja. Hän heräsi tämän mustan elukan tuijottaessa silmiinsä. Ne levisivät apoauki ja hakivat kauhistuneina pitkin huonetta tavaten Maryn katseen. Mary seisoi ovessa, säikähtäneenä, kalmankalpeana. Anders Krog nosti päätään häntä kohti, silmät jäivät riippumaan, niihin valahti kuin kaukonäköä. Sitten pää vaipui.
"Hän kuolee!" huusi hoitajatar Maryn takana, laski tarjottimen kädestään ja kiiti paikalle.
Mary ei aluksi voinut sitä uskoa; vaan sen käsitettyään hän heittäytyi isänsä syliin sydäntä särkevästi parkaisten. Tähän vastasi läheisestä huoneesta rouva Dawes. Kun sinne riennettiin, makasi hän tajutonna. Sitten hän toipui sen verran, että liikutti kieltään. Takaisi sekavasti englanniksi, niin ettei kukaan ymmärtänyt; — mutta lääkäri sanoi, että hänestäkin tulee kai pian loppu. Isä oli kuollut.