Mary piteli järkeänsä, ikäänkuin se olisi hänellä käsissään. Ei millään muotoa saanut sortua. Ei huutaa, ei ajatella. Sillä eihän hän ollut tappanut! Piti käsittää ja pysyä siinä, mitä muut sanoivat, hyväksyä heidän ehdotuksensa, että näet oli kutsuttava tänne hänen isänsä sisar. Täytyi olla päästämättä valloilleen omaa suruaan, kun näki hänen. Täytyi, täytyi! "Auttakaa, auttakaa minua", huusi hän, "etten joudu hulluksi!" Ja tohtorille: "En minä ole häntä tappanut, — vai olenko?"
Lääkäri sai Maryn vuoteeseen kylmin käärein eikä lähtenyt hänen luotaan. Hänkin vakuutti, että nyt piti kestää.
Vasta kun pikku Nanna varhain seuraavana aamuna tuli sisään koiran kanssa ja tämä tahtoi maata hänen käsivarrellaan, sai hän itkeä.
Päivemmällä helpotti; sillä telefonitse tulvasi niin valtava joukko sähkösanomia ja näissä oli niin sydämellistä, useinkin syvästi liikutettua osanottoa, että se sulatti hänen murhettansa. Tämä myötätunto, tämä ihailu hänen isäänsä kohtaan ja sisällinen pyrkimys lohduttamaan ja tukemaan auttoi häntä. Varomattomasta jäljennöksestä eräästä näitä sähkösanomia, jotka telefoni toi, hän vasta sai tietää, että rouva Daweskin oli kuollut. Hänelle ei oltu uskallettu sitä ilmoittaa. Mutta suuri, ylt'yleinen osanotto kantoi hänet senkin ylitse. Nyt vasta hän sen ymmärsi! Kaikki muut paitsi hän tiesivät, että hän oli menettänyt molemmat ja että hän oli yksin.
Enimmin liikutti häntä seuraava sähkösanoma Pariisista: "Rakas Mary! Lohduttakoon sinua suuressa murheessasi se tieto, että minun luonani voit levähtää, minua saat käskeä, matkustelen kanssasi, tulen luoksesi, miten vaan tahdot! Muuttumaton Alicesi."
Mary aavisti, ken oli Alicelle ilmoittanut.
Myös Jörgen sähkötti: "Jos voisin sinulle olla pienimmäksikään avuksi tai lohdutukseksi, tulisin kohta. Olen murtunut ja epätoivoinen."
Sama liikuttava ja kunnioittava osanotto ilmeni hautajaisissa, jotka olivat kolmea päivää myöhemmin. Oli joudutettu Maryn vuoksi.
Kukkalähetyksiä saapui loppumatta, kaikkein ylinnä seppele
"Alicelta". Norjalaisia, tuoreita kukkia.
Se kannettiin Maryn huoneeseen, hän tahtoi sen nähdä. Koko talon täytti kukkien tuoksu talvisaikaan, rakkauden henkäys nukkuvien ylitse.