Mary tunsi, että hänen pitäisi viivyttää vierastansa, mutta hänessä ikäänkuin ei ollut voimia. Vasta ovella Mary hänet pysäytti. "Jonkun päivän päästä tulen puhelemaan kanssanne, neiti Röy." Hän lausui sen hiljaa, katsettaan nostamatta. "Tänään minulla ei ole voimia", lisäsi hän. — "Sen voin huomata. Sitä minä arvelinkin. Otin sen vuoksi mukaani teille jotakin, jos tahdotte käyttää. Se on parasta vahviketta, mitä tunnen."
Voi kuinka miellyttävältä tämä nainen Marystä tuntui! Hän kiitti sydämellisesti.
"Saatuani hieman lisää voimia minä siis tulen." — "Te olette tervetullut." — "Niin", sanoi Mary punastuen: "teillä ei liene mitään sitä vastaan, että tulisitte minun luokseni?" — "Taloonne torin varrelle?" kysyi Margrete Röy, joka myös punastui. — "Niin, meidän taloomme torin varrelle. Taikka enhän enää voine sanoa 'meidän?'" Taas tuli kyyneliä. "Heti kun ilmoitatte, saavun teille."
Viikon perästä hän tuli.
Mitä riehuvimmassa marraskuun myrskyssä, pahimmassa mitä niillä seuduin oli raivonnut. Lahdet eivät vielä olleet jäässä, niin että höyrylaiva kulki. Mutta tuskalla ja vaivalla sekin pääsi. Ja pysähtyi kaupunkiin.
Margrete Röy oli kovin ihmeissään, kun sinä päivänä sai pyynnön saapua Krogin taloon torin varrelle.
Hän tuli lämpöiseen, hauskaan taloon, jonka oli tottunut näkemään hyljättynä, akkunaverhot laskettuina. Hänet saatettiin yläkertaan pitkin vanhanaikaisia leveitä portaita; kaikessa näkyi vanhojen kaupunkitalojen kuosia ja tyyliä edellisen vuosisadan alkuajoilta.
Mary istui perimmäisessä huoneessa, punaisessa kammiossa, joka oli muuttumatonna hänen äitinsä ajalta. Hän istui sohvalla äitinsä suuren muotokuvan alla. Kun hän nousi mustapukuisena, kalpeana, silmät punaisen tukan alla raskaina, näytti hän Margrete Röystä surun omalta kuvalta, kauneimmalta, mitä voitiin kuvitella. Hänen olennossaan oli vallalla juhlarauha. Hän puhui niin hiljaa kuin myrsky ulkona salli.
"Tunnen teidän kunnioittavan toisen surua. Myöskin olen varma, että olette vaiti." — "Olen kyllä." — Kesti hetken ennenkuin Mary sanoi: "Kuka on Jörgen Thiis?" — "Kuka hän on —?"
— "Monesta syystä otaksun teidän voivan minulle ilmoittaa." — "Ensin on minun kuitenkin kysyttävä: ettekö ole kihloissa Jörgen Thiisin kanssa?" — "En." — "Niin on sanottu." — Mary oli vaiti. "No ettekö ole ollutkaan hänen kanssaan kihloissa?" — "Olin." — Silloin Margrete virkkoi kiireesti ja iloisena: "Vaan olette purkanut?" — Mary nyökkäsi. — "Siitä tulee monelle iloa; sillä Jörgen Thiis ei ole teidän arvoisenne." Se ei näyttänyt Maryä kummastuttavan. Saadakseen Margrete Röyn kajoomaan asiaan hän sanoi: "Hän lienee rakastanut, — ennenkuin minua rakasti?" — "Kyllä kai, Jörgen Thiis?!" — Mary alkoi vasemmalla kädellä silitellä oikeata, yhtä mittaa, ikäänkuin tahtoisi jotakin pyyhkiä pois. Margrete kumartui lähemmä Maryä: "Hyvä neiti, ettekö ole sitä tiennyt?" — "En." — "Vai niin, kyllä sitten arvaan loput, että hän on teille sanonut: te olette ihanteeni ensi kerrasta asti, kun teidät näin? Ja sille olen koko ajan ollut uskollinen?" — Mary tuijotti: "Kuinka voitte sen tietää?" — Margrete ei vastannut, toisti vaan hyvin hartaana: "Onko hän teille niin sanonut?" — "Ei minulle, vaan eräälle, jonka tiesi sen kertovan minulle."