— Ohoi! — kävelenkö minä liian nopeasti? ja hän ojensi kätensä. Tyttö läähätti niin ettei saanut vastatuksi. — Istutaan vähän! sanoi Hans ja veti tyttöä luokseen. — Tule! ja tyttö istuutui hänen rinnalleen.
Tyttö kävi, mikäli mahdollista, vieläkin punaisemmaksi eikä katsonut häneen. Hän läähätti niin, että olisi luullut hänen menehtyvän:
— Minun on niin jano, oli ensimäinen, minkä hän sai suustaan. He nousivat taasen, ja Hans katseli ympärilleen, mutta likellä ei ollut mitään puroa.
— Meidän täytyy mennä vähän kauemma, siellä on puro, sanoi hän. — Ei sinulle tekisi hyvääkään juoda ihan nyt.
Hän istuutui taasen ja Beret kivelle hänen eteensä.
— Minä juoksin koko matkan tänne, sanoi Beret puolustuksekseen. — Ja sitten en tänään ole syönyt päivällistä, lisäsi hän hetken perästä; — enkä liioin nukkunut yöllä, jatkoi hän taasen.
Sensijaan että olisi lausunut jotakin valittavaa, sanoi Hans reippaasti:
— Sitten kai ei Mildridkään ole syönyt mitään päivällistä tänään, ehkeikä liioin nukkunut yöllä?
— Mildrid ei nukkunut edellisenäkään yönä eikä hän ole syönyt, sen minä olen nähnyt, niin, — hän mietti hiukan — hyvin pitkään aikaan.
Hans nousi.