— Niin, nyt minä olen nukkunut.
— Nyt sinun on nälkä.
— Niin, minun on nälkä, — ja Beret toi ruuan. Hän katseli ruokaa ja katseli heitä. — Nukuinko minä kauan? kysyi hän.
— Jotakuinkin. Kello on kai nyt yhdeksän — katso aurinkoa!
Vasta nyt näytti kaikki muistuvan Mildridin mieleen.
— Oletteko istuneet täällä kauan?
— No — emme; mutta syö nyt! — Mildrid rupesi syömään. — Olit varmaan matkalla laaksoon? kysyi Hans hiljaa, pistäen päätään likemmä.
Mildrid punastui.
— Olin, kuiskasi hän.
— Huomenna, kun oikein olet nukkunut tarpeeksesi, menemme sinne molemmat.