— Hyvää päivää!
Isä katseli häneen hetkisen hämmästyksissään.
— Rakas lapsi, sinäkö se oletkin? Onko jotakin tapahtunut? lisäsi hän nopeasti ja tutkisteli Mildridin kasvoja.
— Ei, vastasi tyttö ja punastui hiukan. Mutta isän silmät pysyivät suuntautuneina hänen silmiinsä, eikä hän nostanut niitä. Isä laski kirveen kädestään:
— Mennään sisään äidin luo, sanoi hän. Matkalla kyseli hän kaikenlaista karjakartanon asioista ja sai tyydyttävät tiedot. Nyt näkee Hans meidän menevän sisään, ajatteli Mildrid kun he tulivat ladon ja aitan väliseen solaan. Heidän päästyään tupaan, meni isä keittiön ovelle ja avasi oven. — Tule sisään, äiti, sanoi hän ovesta, — Mildrid on tullut kotiin.
— Hyvät ihmiset, onko jotakin tapahtunut? vastattiin keittiöstä.
— Ei, vastasi Mildrid isän takaa ja tuli itsekin näkyviin, meni sitten äidin luo, joka istui kuorimassa perunoita pataan. Äiti katsoi nyt vuorostaan yhtä tutkivasti Mildridiä kuin äsken isä, ja vaikutus oli sama. Randi nousi, laskettuaan vadit käsistään, meni toisella puolen olevalle ovelle, puhui sinne, palasi sitten, riisui keittiöesiliinan, pesi kätensä ja tuli esiin. Kaikki läksivät tupaan.
Tunsihan Mildrid vanhempansa, joten hän tiesi näiden valmistusten merkitsevän, että he odottivat jotakin epätavallista. Hänellä ei ennestäänkään ollut paljoa rohkeutta, ja se väheni yhä. Isä istuutui kunniasijalle, siis ihan viimeisen kylänpuoleisen ikkunan ääreen. Äiti oli istuutunut samalle penkille, mutta likemmä keittiötä. Mildrid istuutui etu- eli pitkälle penkille pöydän eteen. Siitä saattoi Hans nähdä hänet; hän saattoi niinikään nähdä isän kasvot, mutta tuskin äitiä.
Äiti kyseli, kuten vasta isä, karjakartanon asioita, sai samat tiedot ja vähän lisää; sillä hän kyseli tarkemmin. Vaikka kummaltakin puolen silminnähtävästi koetettiin venytellä keskustelua, oli aine pian tyhjennetty. Sitä seuraavan äänettömyyden aikana katselivat molemmat vanhemmat Mildridiin. Tämä väitteli ja kyseli paikkakunnan uutisia. Vaikka tätä aihetta venyteltiin niin kauan kuin suinkin, loppui sekin. Sama hiljaisuus, sama odottava silmäys tyttäreen. Mildridillä ei ollut enempää kysymistä, mutta hän rupesi kädenlappeellaan silittämään penkkiä, jolla istui.
— Oletko ollut isoäidin luona? kysyi äiti. Häntä alkoi peloittaa.