"Yhden äänen vastalauseella", lisäsi Lars.
"Toisen äänen", kuului heti toinen ääni.
"Kolmannen äänen", lausui kolmas, ja ennenkuin puheenjohtaja aavistikaan, oli enemmistö ehdotuksen puolella. Hän hämmästyi niin, että unohti vastustaa, kirjoitti pöytäkirjaan ja luki julki matalalla äänellä:
"Asiaan suostumista ehdotetaan".
Hän oli tulipunainen noustessaan ja pannessaan asiakirjat kokoon, mutta ajatteli itsekseen, että kyllä hän vielä saa asian oikealle tolalle kuntakokouksessa! Ulkona pihalla hän valjasti hevosensa ja Lars tuli istumaan kärryihin. He juttelivat kaikenlaista kotimatkalla, mutta ei sanaakaan lausuttu siitä asiasta.
Seuraavana päivänä meni Knutin vaimo Larsin vaimon luo tiedustelemaan, oliko miesten keskinäinen väli rikkoutunut, sillä Knut oli ollut niin kummallinen palatessaan kotiin. Talon takana tuli Larsin vaimo häntä vastaan samalle asialle, sillä Larskin oli ollut niin kummallinen. Hänen vaimonsa oli hiljainen, vaatimaton olento, hiukan hätäilevä, ei tylyjen puheiden vaikutuksesta, vaan pelosta, sillä Lars ei milloinkaan puhunut hänen kanssansa, paitsi milloin hän oli tehnyt jotakin hullua tahi milloin pelkäsi hänen tekevän semmoista. Knut Aakren vaimo sitä vastoin puhui enemmän miehensä kanssa, etenkin kunnallishallituksen asioista, siitä syystä, että ne viime aikoina olivat täyttäneet miehen kaikki ajatukset, vieneet hänen työnsä ja rakkautensa sekä siten vieroittaneet hänet vaimostansa ja lapsistansa. Vaimo oli niille yhtä mustasukkainen kuin jollekin naiselle, hän itki öisin kunnallishallituksen tähden ja riiteli päivällä miehensä kanssa siitä. Mutta juuri sentähden hän ei sinä päivänä voinut sanoa mitään, kun Knut kerrankin palasi sieltä onnettomana; sillä heti hän tunsi itsensä vielä onnettomammaksi kuin hän, ja hänen täytyi välttämättömästi saada tietää syy siihen. Kun siis Larsin vaimo ei sitä tietänyt, täytyi hänen mennä muiden naapurien luokse tiedustelemaan. Hän saikin kuulla sen ja oli heti samaa mieltä miehensä kanssa ja sanoi Larsia käsittämättömäksi, jopa häijyksi. Mutta sanoessaan samaa miehellensä hän huomasi, ettei tämän ja Larsin väli vielä ollut lainkaan rikkoutunut; päinvastoin piti Knut hänestä vielä yhtä paljon kuin ennenkin.
Kunnallishallitus kokoontui. Lars Högstad ajoi aamulla Aakren pihaan, Knut tuli ulos ja istahti rattaille. He tervehtivät niinkuin tavallisesti, puhelivat tavallista vähemmän menomatkalla eikä sanaakaan siitä asiasta. Kokous oli täysilukuinen, muutamat olivat sitäpaitsi saapuneet kuuntelemaan, ja siitä Knut ei pitänyt; mielet olivat siis kuohuksissa paikkakunnalla. Lars oli löytänyt oljenkortensa ja seisoi uunin luona lämmittelemässä, sillä syksy oli tullut koleaksi. Puheenjohtaja luki julki ehdotuksen hiljanlaisesti ja varovasti, hän lisäsi sen olevan voudin tekemän jonka toimenpiteet eivät tavallisesti tuottaneet onnea. Olihan jyvästörakennus lahja, eikä ollut tapana luopua lahjoista, varsinkaan kun ei ollut pakkoa siihen.
Lars, joka ei milloinkaan ollut puhunut kokouksissa, pyysi kaikkien kummastukseksi puheenvuoroa. Hänen äänensä värisi; oliko se arkaluontoisuudesta Knut Aakrea kohtaan, vai tappiolle joutumisen pelosta, jääköön sanomatta. Mutta hänen perusteensa olivat selvät, esitys johdonmukainen ja varma, jommoista tuskin niissä kokouksissa ennen oli kuultu. Ja kun kaikki syyt olivat mainitut, niin hän lisäsi:
"Mitä siihen tulee, että ehdotus on voudin, niin se ei vaikuta asiaan, yhtä vähän kuin se, ken on rakennuksen rakennuttanut tahi millä tavalla se on joutunut kunnan omaksi."
Knut Aakre oli punainen (hän punastui helposti) ja väänteleihen tuolillaan, niinkuin hänen tapansa oli, milloin oli kärsimätön; mutta kuitenkin hän vastasi levollisesti ja matalanlaisesti. Hän arveli maassa olevan kylliksi säästöpankkeja, jopa varsin lähelläkin, voisipa melkein sanoa liiankin lähellä. Mutta jos semmoinen kuitenkin oli perustettava, niin oli kai muitakin keinoja tuuman perille pääsemiseen kuin koskemalla vainajien lahjoihin ja elossa olevien rakkauteen. Hänen äänensä värisi hieman hänen sitä lausuessaan, mutta tasaantui jälleen ruvetessaan puhumaan lainajyvästöstä semmoisenaan ja selittäessään sen hyötyä. — Lars vastasi seikkaperäisesti puheen viimeisiin sanoihin ja lisäsi sen jälkeen: