"Annatko minulle anteeksi!" kuiskasi sairas.
Tytöstä tuntui, että tähän piti antaa myöntävä vastaus, ja sentähden hän vastasi:
"Kyllä."
Silloin hymyili sairas ja koetti kohota, mutta jäi voimattomana makaamaan vuoteelleen. Tyttö heti alkoi Isä meitänsä, mutta sairas kieltävästi liikutti kättään ja osoitti rintaansa, ja nyt tyttö laski siihen molemmat kätösensä, sillä hän käsitti sen niin. Sairas heti laski laihan, kylmän, luisevan kätensä hänen pienille lämpöisille sormillensa ja ummisti silmänsä. Kun hän ei virkkanut mitään tytön luettua Isä meidän, niin tyttö ei tohtinut vetää käsiänsä pois, vaan aloitti uudestaan. Hänen lukiossansa kolmannen kerran tuli vaimovanhus sisälle, katsahti sinne päin ja sanoi:
"Nyt voit lopettaa, lapseni, sillä nyt hän on pelastettu."
KARHUNTAPPAJA
(1857)
Suurempaa valehtelijaa kuin papin poika tuskin oli koko seudulla; ei häneltä lukutaitoakaan puuttunut, sillä lukeminen häneltä sujui mainion hyvästi, ja sitä, mitä hän luki, tahtoivat talonpojat mielellään kuulla. Kun sitten oli jotakin, joka heitä erittäin miellytti, niin hän lisäsi siihen omiansa samaa lajia niin paljon kuin luuli heihin menevän; lempiaineena oli väkevät miehet ja rakkaus ynnä siitä johtuvat murhat.
Milloin huomasi pappi riihen puimisen tapahtuvan yhä epäsäännöllisemmin; hän meni katsomaan, ja silloin seisoi Thorvald siellä kertomassa juttuja. Milloin saatiin kummastuttavan vähän halkoja ajetuksi kotiin takamailta; hän sinne katsomaan syytä, ja siellä seisoi Thorvald jälleen kertomassa. Tästä pitää tulla loppu, arveli pappi; hän pani pojan kansakouluun.
Siellä tosin kävi ainoastaan talonpoikaisia lapsia, mutta papista oli liian kallista pitää kotiopettajaa tuon ainoan pojan tähden vain. Mutta Thorvald ei ollut käynyt siellä viikkoakaan heidän kanssaan, ennenkuin eräs kumppani kalman kalpeana tuli sisään kertoen paholaisen tulleen vastaan maantiellä — toinen vielä kalpeampana kertoi nähneensä päättömän miehen ihkasen elävänä rannalla veneiden kanssa askaroineen venelaiturin luona, — ja mikä oli pahinta: pikkuinen Knut Pladsen ja hänen vielä pienempi siskonsa tulivat eräänä iltana, kun heidän piti mennä kotiin, miltei mielettöminä pelosta juosten takaisin, ja sanoivat itkien kuulleensa karhun ylhäällä pappilan metsässä, niin, olipa pikku Marit nähnyt sen harmaiden silmien säihkyvänkin.