"Vastedes tahdon olla kotona."
Ja vaimo vapisi ilosta maatessaan, vaikkei tahtonut näyttää sitä, sekä kiitti Jumalaa kaikesta, mitä oli tapahtunut; sillä olkoon, mitä olikaan, niin se oli kuitenkin kääntynyt hyväksi.
Toinen luku.
Ennenkuin vuosi oli kulunut, oli Lars kunnallislautakunnan puheenjohtaja, säästöpankin johtokunnan jäsen, ensimäinen sovinto-oikeudenkomisarius, lyhyesti sanoen kaikki, miksi vain oli mahdollista tulla valituksi. Lääninkeräjissä hän oli vaiti ensimäisenä vuonna ja saavutti seuraavana, jolloin esiintyi puhujana samaa menestystä kuin pitäjän asiain käsittelyssäkin. Sillä sielläkin hän nousi niitä vastaan, jotka siihen asti olivat olleet vallassa, voitti heidät kaikki ja tuli sitten yksinvaltiaaksi. Sieltä hän tuli valituksi suurkeräjiin, jonne hänen maineensa jo oli ennättänyt ja jossa häneltä ei suinkaan puuttunut ärsyttämistilaisuuksia. Mutta siellä hän, vaikka olikin varma vakaumukseltaan ja pöyhkeänlainen, aina pysyi vaiteliaana. Hän ei tahtonut valtaa etemmäksi kuin siellä, missä oli tunnettuna, eikä menettää päällikön eli johtajan mainettansa mahdollisella tappiolla kotipuolensa ulkopuolella.
Sillä kotipitäjässään hänen oli hyvä olla. Kun hän seisoi sunnuntaisin kirkkomuurin vieressä ja kansa verkkaan astui ohitse tervehtien ja katsoen häneen ja toinen toisensa perästä seisahtui vaihtamaan muutamia sanoja hänen kanssansa, silloin voipi todellakin sanoa hänen siinä seisoessaan hallitsevan koko seurakuntaa oljenkorrellaan; sillä se tietysti, niinkuin aina riippui suupielessä.
Hän ansaitsikin arvonsa. Kirkkotie oli rakennettu hänen toimestaan, uuden kirkon, jonka ääressä he seisoivat, oli hän rakennuttanut; se ja paljon muutakin oli sen säästöpankin vaikutuksen hedelmänä, jonka hän oli perustanut ja jonka johtajana hän itse oli. Sillä sen tuottama voitto tuli laajemmissa piireissä hedelmälliseksi, niin että moni mainitsi pitäjää hyvän itsehallinnon ja järjestyksen esikuvana.
Knut Aakre oli kokonaan vetäytynyt syrjään. Alussa hän muutamia kertoja kävi kokouksissa, tultuaan ensin selville siitä, että hänen velvollisuutensa oli tarjoutua kunnan palvelukseen, vaikka se hänen mielestänsä, ylpeä kuin oli, ei ollut varsin mieleistä. Hänen ensimäisen ehdotuksensa Lars jo teki niin sekavaksi, hän kun tahtoi pohtia ja hämmentää kaikki sen seuraukset, että Knut Aakre ylpeänlaisesti lausui:
"Löydettyään Amerikan ei Kolumbus heti jakanut sitä pitäjiin ja kirkkoherrakuntiin, — semmoisia syntyi aikaa myöten perästä päin."
Vastatessaan siihen Lars vertaili Amerikan löytöä Knutin ehdotukseen, — joka muuten koski karjanhoidon kohottamista —, ja sen jälkeen Knutia ei milloinkaan sanottu muuksi kuin "Amerikan löytäjäksi". Silloin arveli Knut, että kun ei enää voinut hyödyttää mitään, niin ei ollut siellä mitään tekemistäkään eikä sen perästä enää suostunut ottamaan vastaan luottamusvirkoja.
Mutta toimelias hän silti oli, ja saadakseen jotakin tekemistä hän laajensi pyhäkouluaan ja saattoi sen oppilaidensa pienten antimien kautta lähetystoimen yhteyteen ja tuli siten pian paikkakunnalla ja lähiseudulla sen keskukseksi ja johtajaksi. Lars Högstad huomautti siihen, että kun Kuut Aakre kerran tahtoi koota rahoja johonkin tarkoitukseen, niin oli jo ennestään tiettyä, että tuo tarkoitus oli tuhansien peninkulmien päässä.