— Kas vaan, etkö sinä ole Viulu-Knud? sanoi hän.
— Olen kyllä. Siitä on kauan, kun soitin häissäsi.
— Onhan siitä vähän aikaa. Oletko ollut pitkälläkin matkalla?
— Olen tässä joulun aikana ollut soittamassa tunturin toisella puolella. Mutta tuolla keskellä tunturia tuli minulle niin paha olo, että piti tulla tänne lepäämään.
Äiti kantoi hänelle ruokaa; hän istuutui pöytään, mutta ei sanonut "Jeesuksen nimeen", kuten poika aina oli kuullut tehtävän. Syötyään hän nousi:
— Nyt minun taas on oikein hyvä ollakseni, sanoi hän, — antakaa minun nyt hiukan levätä.
Ja hänet pantiin Trondin sänkyyn lepäämään.
Trondille tehtiin sija permannolle. Siinä maatessa paleli sitä kylkeä, joka ei ollut lieteen päin ja se oli vasen. Hän keksi että toista kylkeä paleli siksi, että se oli paljaana yökylmässä; sillä hänhän makasi keskellä metsää. Miten hän oli joutunut metsään? Hän nousi katsomaan ja tuli paloi todella kaukana ja hän makasi todella yksin metsässä; hän tahtoi mennä kotiin valkean ääreen, muttei päässyt paikalta. Silloin häntä rupesi kovasti pelottamaan, sillä siitä saattoi kulkea petoja ja noidat ja kummitukset saattoivat tulla, hänen täytyi päästä valkean ääreen, mutta hän ei päässyt paikalta. Pelko kasvoi kasvamistaan, hän kokosi kaikki voimansa ja sai vihdoin huudetuksi: "äiti!" — ja heräsi.
— Rakas lapsi, sinä makaat niin raskaasti, sanoi äiti ja nosti häntä.
Häntä puistatutti ja hän katsoi ympärilleen. Vieras oli poissa, eikä hän uskaltanut häntä kysyä.