Pappi huomasi piankin, että puiminen riihessä hiljenemistään hiljeni; hän meni katsomaan, ja Thorvald siellä kertoi juttujaan. Sattui sitten, että metsästä ajettiin kotiin ihmeellisen vähän puita; pappi katsomaan — ja Thorvald siellä taas kertoi. Tästä täytyy tulla loppu, ajatteli pappi; ja hän pani pojan varsinaiseen kouluun.
Siellä oli vain talonpoikaislapsia, mutta papista oli liian kallista pitää kotiopettajaa sille yhdelle pojalle. Thorvald ei kuitenkaan ollut kahdeksaa päivää ollut heidän joukossaan, kun muuan koulutoveri jo ihan kalpeana tuli kertomaan, että hän on tavannut maahiset tiellä; — toinen tuli vieläkin kalpeampana kertomaan, että ilmielävänä oli nähnyt päättömän miehen hommailevan veneitten luona valkamassa, ja pahinta kaikesta oli, että pieni Knud Pladsen ja hänen vähäinen sisarensa eräänä iltana, kuin heidän piti mennä kotiin, palasivat ihan hädissään, itkivät ja kertoivat kuulleensa karhun murajavan pappilan kivikkojyrkänteellä, vähäinen Marit oli ihan nähnyt sen harmaitten silmien säkenöivän, Koulumestaripa nyt suuttui pahanpäiväisesti, iski viivottimen pöytään ja kysyi: — Mikä piru — Jumala suokoon anteeksi tekoni! — lapsiin oli mennyt.
— Täällä menevät päät toinen toistaan pahemmin sekaisin, sanoi hän; — joka pensaassa kuukkii sinipiika, — joka veneen alla nyökyttelee päätään Ahti, — ja karhu kävelee ulkona keskellä päivää sydäntalvella. Ettekö te enää luota Jumalaanne ja kristinuskoonne, sanoi opettaja, — vaan uskotteko kaikenlaiseen paholaisen peliin ja pimeyden hirveisiin voimiin ja karhuun, joka keskellä keskitalven kirkasta päivää kävelee ulkona?
Vähitellen hän siitä kuitenkin lauhtui ja kysyi pieneltä Maritilta, eikö hän uskalla mennä kotiin. Tyttö itki ja tyrski ja väitti sitä ihan mahdottomaksi; koulumestari lupasi silloin, että Thorvald, suurin niistä, jotka vielä sattuivat olemaan jäljellä koulussa, saa saattaa hänet kotiin.
— Ei, hän on itsekin nähnyt karhun, itki Marit. - Hän sen juuri kertoi.
Thorvald pieneni paikallaan, varsinkin kun koulumestari hellästi rupesi vetelemään viivotinta vasemman kätensä läpi.
— Oletko sinä nähnyt karhun? kysyi hän levollisesti.
— Kyllä se kuitenkin on totta, että lautamiehen renki löysi karhunpesän pappilan kivikkojyrkänteestä, juuri sinä päivänä, jolloin hän meni ampumaan metsäkanoja, sanoi Thorvald.
— Oletko sinä sitten nähnyt karhun?
— Ei niitä ollutkaan yksi, vaan kaksi suurta ja ehkä kaksi pientäkin, sillä tavallisestihan ne vanhat pitävät pesässään sekä tämän vuoden että edellisen vuoden poikasen.