— Minä nauroin.
— Kuinka?
— Nauroin; etkö sinä tiedä mitä nauraminen on?
— Kyllä; osaanhan minä nauraa!
— Saadaan nähdä!
— Kaikkia tässä kuulee! Täytyyhän minulla olla jotakin nauramisen syytä.
— Minä en tarvitse syytä, kun olen iloinen.
— Oletko nyt iloinen, Marit?
— Nauranko minä sitten nyt?
— Naurat! ja poika otti hänen molemmat kätensä, ja läiskäytti niitä yhteen, häneen katsellen.