Nöyrtyen sa astu näin muistojesi tarhaan, nouse yhä ylöspäin huipulta sa parhaan löydät: Mooses vaeltaa siellä Herran kanssa; autuas ken nähdä saa heidän kasvojansa!
Ole oli istuutunut ja painanut pään käsiinsä. — Nyt minä puhun teille, sanoi koulumestari ja istuutui hänen viereensä.
* * * * *
Pladsenin torpassa oli Öyvind vasta palannut pitemmältä matkalta. Kyyti oli vielä oven edessä, koska hevosen piti levätä.
Vaikka Öyvindillä nyt oli hyvät tulot amtin agronoomina, asui hän vielä pienessä kamarissaan kotitorpassa ja autteli joutoaikoinaan töissä. Torppa oli viljelty päästä päähän, mutta se oli niin pieni, että Öyvindin oli tapana sanoa sitä äidin leikkikaluksi; sillä äiti maanviljelystä pääasiallisesti hoiti.
Öyvind oli juuri ehtinyt muuttaa vaatteet, isä oli tullut myllyltä, ihan jauhoisena, ja niinikään muuttanut. He puhelivat paraikaa siitä, että pitäisipä lähteä vähän kävelemään ennen illallista, kun äiti ihan kalpeana tuli huoneeseen.
— Tuolla näkyy tulevan harvinaisia vieraita; katsokaa nyt ulos!
Molemmat miehet menivät ikkunaan ja Öyvind puhkesi ensinnä puhumaan:
— Se on koulumestari ja — niin, luulenpa melkein:… hän se on!
— Vanha Ole Nordistuen se on, sanoi nyt Thorekin ja vetäytyi pois ikkunasta, jotteivät vieraat häntä näkisi, sillä he olivat jo ihan talon edessä.