— Ei se enää koskaan tule takaisin, sanoi poika.
— Poikaseni, kuinka se on tapahtunut? Poika ei heti tahtonut tunnustaa.
— Onko kettu vienyt sen?
— Kunhan olisikin!
— Oletko hullu! sanoi äiti. — Minne pukki on joutunut?
— Au, au, au — kun minä — myin sen rinkilästä!
Samassa hetkessä, jolloin hän tämän lausui, ymmärsi hän, mitä oli myydä pukki rinkilästä; hän ei ennen ollut sitä ajatellut. Äiti sanoi:
— Mitä sinä luulet sen pienen pukin ajattelevan, kun sinä saatoit myydä sen rinkilästä?
Ja poika ajatteli asiaa ja ymmärsi täydellisesti, ettei hän enää ikinä voi iloita tässä maailmassa — eikä Jumalankaan luona, ajatteli hän sitten.
Hän oli niin suruissaan, että lupasi, ettei koskaan tee pahaa; ei hän enää leikkaa poikki rukinnyöriä eikä päästä ulos lampaita eikä mene järvelle yksinään. Hän nukkui siihen paikkaan ja näki unta pukista, että se oli päässyt taivaan valtakuntaan; siellä istui Jumala ja hänellä oli suuri parta niinkuin katekismuksessa ja pukki seisoi vieressä ja pureskeli lehtiä paistavasta puusta; mutta Öyvind istui yksin katolla eikä päässyt ylös.