»Ettekö luule minun nähneen häntä?» kysyi hän.
»Luuletteko te, että alhaissyntyistä suvaittaisiin senvuoksi, että
Winterset esittää hänet — uskotteko, että Bath vastaanottaa parturin?»
»Saanko huomauttaa teille erästä seikkaa, herra?» lausui nuori mies iloisesti. »Minä olen jättänyt sen ammatin.»
»Moukka!»
»Minä olen nyt kunniallinen mies.»
»Hyi!»
»Älykäs mies», jatkoi nuori ranskalainen, »ja hyvinkasvatettu mies. Eikö totta? Oletteko koskaan nähnyt minua juovuksissa tai raakana tai kuinka sanoisin — porvarimaisena? Saisitteko hävetä vieraanne esiintymistä? Ette koskaan. Ja minun ulkonäköni — näytänkö minä rahvaan pojalta? Enpä tietenkään. Enkö voi verrata pukuani ja makuani teidän kanssanne? Haha! olkaa huoleti! Haha! Ja tänä iltana minä puhelen lady Mary Carlislen kanssa.»
»Järjettömyyttä!» herttuan suuttumus muuttui ivaksi. »'Lady Mary Carlisle, saanko kunnian esittää teille markiisi de Mirepoix'n parturin?' niinhän se oli?»
»Ei, hyvä herra», nauroi nuori mies. »Ei aivan. Teille ei tapahdu pienintäkään vahinkoa. Minä uhraan viikseni — ja otan pois tämänkin kamalan, mustan peruukin ja esiinnyn omissa hiuksissani. Katsokaa tänne!» Puhuessaan tempasi hän raskaan kiharakasan päästään, ja hänen oma tukkansa, joka oli ollut sykkyrällä suuren peruukin alla, hulmahti alas harteille ja kimmelsi kuin kulta kynttilänvalossa. Hän taivutti päätään taapäin ja ravisti tukan pois kasvoiltaan. »Kun se on käherretty, olen muuttunut. Kukaan ei voi tuntea minua. Sen saatte nähdä. Ettekö nyt ymmärrä, kuinka vähää teiltä pyydän? Ei kukaan tule tuntemaan 'herra Beaucaire'ia' tai 'Viktoria'. Haha! Kaikki on hyvin suunniteltu. Teillä ei ole mitään pelkäämistä.»
»Kirottu mies», sanoi herttua, »luuletteko minun suostuvan raahaamaan teitä mukanani niin kauan kuin teitä huvittaa?»