Kun hän eräänä päivänä kauan oli kävellyt, saapui hän metsää kasvavalle vuorenharjulle ja huomasi siellä äkkiarvaamatta Melissan istuvan korven kaatuneella kuusella, jonka pitkät alasriippuvat oksat olivat hänen omituisena istuimena. Hänen helma oli mätetty täyteen sananjalkoja sekä kuusen käpyjä ja hän hyräili hiljaa itsekseen noita kummallisia neekerinuottia, joita hän mieron teitä juostessaan oli oppinut.
Melissa tunsi opettajan jo kaukaa katsoen ja teki hänelle tilaa viereensä; hän tarjosi myös pähkinöitä ja metsä-omenia niin nöyränä ja vieraanvaraisena, että olisi tuntunut naurettavalta, jos ei hän niin tosissaan olisi puhunut. Kouluopettaja varoitteli noita myrkyllisiä sinikelloja koskemasta, joita oli levitetty paljonkin hänen syleensä ja pakoitti häntä lupaamaan, ettei hän niihin kajoisi niinkauan kuin hän oli kouluttajan oppilaana. Kun opettaja oli kuullut sen lupauksen, muuttui hänen mielensä levollisemmaksi, koska hän tiesi, ettei Melissa koskaan syönyt sanojaan ja se kummallinen tunne katosi, jota kuolettava myrkky tytön näpillä oli hänessä herättänyt.
Niistä useista kodista, jotka avattiin Melissa orvolle, kun hänen kääntymyksensä oli tietyksi tullut, katsoi opettaja paraaksi sitä, jonka emäntänä oli Mrs Morpher, vaimokas ja hyväluontoinen edustaja "Ison lännen" kukoistuksesta, nuoruudessaan tunnettu "Prairie-ruusun" nimellä. Mrs Morpher oli niitä, jotka lujasti taistelevat omaa luontoa vastaan ja pitkällisten altiiksi-antaumusten jälkeen viimein kukistavat luonnollista huolimattomuuttansa järjestyksen lain alle. Mutta vaikka hänen omat liikuntonsa olivat niin säännölliset, niin hän ei kuitenkaan mahtanut peräti vallita sivukiertolaistensa pyörimistä ja häärimistä, hänen oma "Jeeveskin" sattui toisinaan häntä vastaan, kun rinnakkaa kieppivät. Se luonne, jota hän itse vaivalla oli kukistanut, ilmautui taas hänen lapsissaan; Lykurgo kävi määrättyin atriain välilläkin ruokakaapissa ja Aristeides palasi paljain jaloin koulusta; jalkineensa oli hän hylännyt koulun kynnykselle, saadaksensa paljain jaloin sotkea savisissa ojissa. Oktavia sekä Kassandra olivat huolimattomat pukunsa suhteen ja laiminlöivät puhtautta. Vaikka "Prairie-ruusuraukka" oli koettanut puhdistaa, hillitä ja jalostaa omaa varsin uhkeaa kasvuaan, versoivat kaikki hänen nuoret vesansa vallattomassa ja uhkaavaisessa vapaudessa — paitsi yksi ainoa ja se oli viidentoistavuotias Klytemnestra Morpher. Hän oli aivan sellainen, kuin äiti oli toivonut — tarkka, siisti ja hidasjärkinen.
Armas äidinrakkaus pani Mrs Morpher'ia luulemaan, että "Klytie" oli Melissan lohduttajana ja esikuvana. Harhaluulossaan esitti hän aina Klytien loistavat omituisuudet esimerkkeinä Melissalle, kun tämä oli "paha" ja asetti hänet katumuksen hetkillä ihmettelevän miettimisen esineeksi. Kouluopettaja sai siis hämmästymättä kuulla, että Klytie tulisi kouluun Melissalle ja muille esikuvaksi. Sillä Klytie oli jo pitkä neitonen. Äitinsä oivallista ruumiin laatua perien ja Punaisen vuoren rutosti tuleennuttavassa ilmassa eläen, seisoi hän jo, vaikka vallan nuori olikin, turpeana ja punaposkisena. Nuoret miehet Smithin Pocketissa, missä sellaiset kukat olivat harvinaiset, huokasivat hänen takia Huhtikuussa ja ikävöivät Toukokuussa. Kun koulutunnit loppuivat, piirittivät rakastuneet nuorukaiset kouluhuonetta. Muutamat kadehtivat kouluopettajaa. Tämä viimeinen seikka taisi viimein saattaa häntä hoksaamaan erästä toistakin asiaa, jota hän ei ollut aavistanutkaan. Hän huomasi, että Klytie katseli häntä erinomaisen leppeästi. Koulussa koetti hän kääntää opettajan huomioa itseensä; hänen kirjoituskynä oli alinomaa leikattava ja korjattava; hän pyysi opettajan apua niin suloisella rukoilevalla silmäyksellä, ettei tuo vähäpätöinen toimitus suinkaan olisi sellaista käytöstä vaatinut. Sattumukseltahan se taisi tapahtua, että Klytie toisinaan nojasi ympyrkäistä, pehmeää käsivartta hänen olkapäähänsä sillaikaa kuin hän korjasi tuon hempukan kirjoitusharjoituksia. Silloin punastui Klytie ja heitti viekastelevana keltaiset hiuskierukkansa taapäin. Opettaja oli nuori mies, mutta hänellä oli katkera kokemus ja taito siinä koulussa, jota Klytie nyt alkoi käydä ja hän vastusti jäykkänä, kuin nuori Spartalainen ikään, Klytien koko arttelia muhkeita muotoja, notkeita liikuntoja ja hurmaavia silmäyksiä. Hänen niukat ja usein puuttuvaisetkin varat olivat kentiesi myöskin syynä siihen kohtuuteen. Kouluopettaja karttoi tavallisesti Klytieä niin tarkkaan kuin mahdollista; mutta eräänä iltana, kun Klytie palasi kouluhuoneesen hakemaan jotakin unhotettua kalua, tarjoutui koulumestari saattamaan häntä kotiin ja silloin koetti hän oikein olla tytölle mieliksi. Hän teki sitä luultavasti, niinkuin muutkin miehet olisivat tehneet, kartuttaaksensa sen sapen katkeruutta, joka jo kiehui Klytemnestran rakastajain sydämmissä.
Sinä aamuna, joka seurasi tuon herttaisen kävelyn jälkeen, Melissaa ei näkynyt koulussa. Puolipäivä tuli, vaan Melissaa ei kuulunut. Kun Klytie'ltä kysyttiin, saatiin tietää, että he olivat yhdessä lähteneet kotoa, mutta itsepäinen Melissa oli sitte poikennut toiselle kadulle. Iltapuoli kului ja hän oli yhä vaan poissa. Illalla meni kouluopettaja Mrs Morpheria tavoittamaan ja tämän äidinsydän oli kovin tuskainen. Mrs Morpher oli hakenut tyttöä kaiken päivää, vaan hänen olopaikastaan ei ollut saatu vähintäkään vihiä. Aristeides kutsuttiin tutkintoon, koska häntä luultiin rikokseen osalliseksi, mutta suora nuorukainen saattoi kohta kotiväkensä uskomaan, että hän oli ihan syytön. Mrs Morpher aavisti pahaa; kentiesi oli Melissa hukkunut johonkuhun kaivantoon tahi kentiesi löydettäisiin tyttöparka niin ryvettyneenä ja mutaan tahrattuna, ettei veri eikä saippua enää toimittaisi mitään ja olisihan se melkein vielä pahempaa, kuin edellinen tapaus.
Koulumestari palasi kouluhuoneesen. Kun hän oli sytyttänyt lampun palamaan ja istuutunut pöytänsä ääreen, huomasi hän edessään piletin, jonka takasivuun oli Melissan kädellä kirjoitettu opettajan nimi. Se näkyi olevan joku vanhasta muistokirjasta revitty lehti ja ettei uteliaat silmät sitä saisi lukea, oli se kiinitetty kuudella rikkinäisellä suulakalla. Hän avasi sen melkein lempeänä ja luki seuraavat rivit:
Kunnioitettu Herra, kun Tätä luette olen minä karannut. Enkä koskaan tule takaisin. En koskaan, koskaan, milloinkaan. Voitte antaa Mary Jenning'ille päärlyni ja Sally Flanders'ille "Amerikan ylpeyden" (hohtavilla värillä maalattu kivipiirros, joka oli ollut sikarilaatikon päässä kiini). Mutta älä anna mitään Klytie Morpher'ille. Älä koetakaan. Tiedättekö mitä hänestä ajattelen, minusta hän oli inhoittava marakatti. Se on kaikki mitä minulla on sanomista eikä muuta mitään. Kuolemaan saakka teille uskollinen
Melissa Smith.
Opettaja vaipui syviin ajatuksiin tuosta omituisesta kirjeestä, kunnes kuu kohotti kirkkaat kasvonsa kaukaisten kumpujen yli ja valaisi sen polun, joka vei kouluhuoneesen ja jota pikkuiset jalat tullessa ja mennessä olivat tallanneet kovaksi. Tyytyväisemmällä mielellä repi hän sitte kirjeen rikki ja hajoitti palaset tielle.
Auringon noustessa, tunki hän seuraavana aamuna kuusikon palmunkaltaisten sanajalkojen sakean pensaston halki, säikäyttäen jänistä sen lepopaikasta ja tuottaen itselleen äkäisen vastaväitöksen muutamilta irstailta vanhoilta variksilta, jotka nähtävästi olivat eläneet hurjasti kaiken yötä. Hän saapui viimein sille metsäiselle vuorenrinteelle, jossa hän kerran ennenkin oli tavannut Melissaa. Hän löysi tuulen kaataman kuusen ja näki sen pitkät oksat, mutta istuin oli tyhjä. Kun hän lähestyi, rahisi jotakin kuivissa risuissa, ikäänkuin peto olisi siellä pelästynyt. Notkea olento juoksi kaatuneen puun yli ja peittyi suojaavain lehväin taaksi. Kun opettaja kerkesi sille kohdalle, missä hän oli levännyt, oli makuupaikka vielä lämmin ja kun hän katsahti ylöspäin tiheille oksille, löysivät hänen silmänsä läheisestä puusta uskottoman Melissan sysimustat silmät. He katselivat hetken ääneti toisiaan. Melissa oli ensimmäinen, joka puuttui puhumaan.