Sillä mielellä ollessaan, hän ei suinkaan olisi tahtonut tavata Melissaa. Hän astui ovesta sisään, meni pöytänsä lähelle ja sanoi tytölle muutamilla, pikaisilla ja nurjilla lauseilla, että hänellä oli työtä ja että hän tahtoi olla yksinään. Kun Melissa nousi, istuutui opettaja hänen paikalleen ja kätki kasvot käsiinsä. Kun hän katsahti ylös, seisoi tyttö vielä hänen edessään. Melissa katseli häntä tuskissaan mustilla silmillänsä.
"Murhasitteko hänen?" kysyi tyttö.
"En!" vastasi opettaja.
"Sitä varten annoin teille veitsen," virkkoi tyttö pikaisesti.
"Anoit minulle veitsen?" kertoi opettaja hämillään.
"Aivan niin! Minä olin siellä pöydän alla. Minä näin, että löitte häntä. Näin teidän molempain kaatuvan. Hän pudotti veitsensä. Sen annoin teille. Miksette pistäneet häntä?" sanoi Melissa hätäillen; hänen mustat silmänsä vilkahtivat ja hän viittasi pienellä ruskealla kädellään mitä tehoa tarkoitettiin.
Opettaja tirkisti hämmästyneenä häneen.
"Niin", sanoi Melissa. "Jos vaan olisitte kysyneet minulta, niin olisin myöntänyt, että olin aikeissa lähteä teaterijoukon kanssa. Mitäpä syytä siihen arvaatte? Olisin lähtenyt, koska ette virkkaneet minulle, että muuttaisitte muualle. Sen tiesin kuitenkin. Kuulin kyllä, kun puhuitte siitä tohtorille. Luulitteko, että minä jäisin tänne Morpher-perheen luoksi. Parempi sitte kuolema."
Näytelmä-liikennöllä, joka oivallisesti osoitti hänen luonnettaan, otti hän povestansa muutamia lakastuneita viheriöitä lehtiä ja jatkoi, niitä ojennetulla kädellä näyttäen, vilkasta ja omituista puhettansa.
"Tuossa on se myrkyllinen kasvi, jonka sanoitte tappavan minua. Minä menen teaterijoukkoon tahi syön näitä ja kuolen tähän. Se on minusta yhdenlainen. En suinkaan jää tähän elämään, koska minua täällä vihataan ja inhotaan. Te ette ikinä minua hylkäisi tänne, jos ette minua vihaisi ja inhoisi niinkuin muutkin." — —