Hänen pieni povensa nousi innoissaan ja kaksi suurta kyyneltä luikahti mustain ripsien alta, mutta hän pyyhki ne liukkaasti pois ikäänkuin ne olisivat pistäneet.
"Jos panette minut vankeuteen," sanoi Melissa vimmastuneena, "pidättääksenne minua teateriväestä erikseen, niin myrkytän itseni. Isäni murhasi itsensä — miksen minäkin voisi tehdä samalla tavalla? — Te sanoitte, että yksi ainoa suupala tätä juurta viepi hengen minulta ja se on nyt aina tässä varalla" — hän löi pienellä kulakalla rintaansa.
Opettaja muisti tuota tyhjää sijaa haudan vieressä ja ajatteli sitä pientä innostunutta olentoa, joka seisoi hänen edessään. Silmänräpäyksen kuluttua, otti hän tytön molemmat kädet omiin käsiinsä ja virkkoi, hänen tunnokkaisin silmiin katsoen:
"Lissy, tahdotko seurata minua?"
Tyttö kaulaili häntä kiivaasti ja vastasi:
"Tahdon."
"Nyt — tänä iltanako?"
"Tänä iltana."
Käsi kädessä läksivät he ulos tielle — sille kaidalle tielle, jota myöten Melissan väsyneet jalat kerran olivat astuneet kouluopettajan ovelle ja jota hän opettajan mielestä ei koskaan enää saisi kävellä yksinään. Tähdet tuikkivat kirkkaasti heidän päänsä päällitse. Tulipa siitä sitte hyvää tai pahaa, surua tai iloa — läksy oli luettu ja koulun ovi sulkeutui ijäksi päiväksi heidän takanansa.