* * * * *
Emme tiedä oliko hänen vaimonsa vai onnistuneet kauppa-tuumat sitä vaikuttaneet, vaan varma totuus on, että Mr Brownin asiat siitä hetkestä alkain yhä paremmalle kannalle joutuivat. Hän lunasti kumppaniensa osakkeet "Nip ja Tuck-kaivoksessa" rahoilla, jotka hän muutamain väitöksen mukaan oli saanut uhkapelillä; toiset arvelivat, että Mr Jack Hamlin oli ne lainannut hänelle. Hän rakensi ja koristi sisältä uuden Wingdamin hotellin, jossa kauniin Mrs Brownin suuren kansansuosion takia ei koskaan puuttunut vieraita. Brown valittiin kunnallis-neuvoston jäseneksi ja hän lahjoitti isoja summia kirkoille. Hän tuli, sanalla sanoen, kohta kaupungin arvossapidetyksi kuntalaiseksi ja äsken tehty katu pantiin hänen nimikokseen.
Huomattiinpa kuitenkin, että hän sitä myöten kuin hän tuli rikkaammaksi ja kunnioitetuksi, myöskin vaaleni, laihtui ja tuli levottomaksi. Sitä myöten kuin hänen vaimonsa nousi korkeampaan suosioon, tuli hän äreämmäksi ja hätäisemmäksi. Hän oli kaikista aviomiehistä nöyrin ja mustasukkaisin. Hän ei millään tavalla hillinnyt vaimonsa vapautta, mutta ihmiset kuiskasivat, että niin tapahtui, koska hänen ensimmäinen ja ainoa koetuksensa sinnepäin oli nostattanut Mrs Brownissa vihanpuuskan, joka pelästytti miestä vaikeneman.
Useat näistä juorujutuista olivat tietysti lähteneet niitten naisten huulilta, joitten kanssa kaunis Mrs Brown onnellisesti oli kilvoitellut Wingdamin herrain ritarillisesta kohteliaisuudesta. Hänen puolustukseksi täytyy toki mainita, että häntä, hänen tulosta alkain, oli kohdeltu sellaisella jumaloitsemisella, että se olisi voinut viedä vakaammankin pään kieroon eikä suinkaan ylentänyt tahi jalostanut hänen vaimollista luonnettaan. Brown älysi epäselvästi kaikki nämät asiat; mutta hänen ainoa uskottunsa oli Jack Hamlin, jonka huono maine tietysti esteli häntä oikein tuttavan tavalla käymästä tuossa perheessä; hänen käyntinsä tulivatkin yhä harvemmiksi.
Oli Juhannusaika ja kuunvaloinen ilta; kaunis, mustasilmäinen ja punaposkinen Mrs Brown istui pylväikössä, tuoksuavaa iltatuulta ihaellen ja paitsi sitä, pelkään mä, nauttien toista suitsutusta, joka ei ollut yhtä viaton ja kylmähkö. Eevesti Starbottle ja tuomari Boompointer sekä ulkomaan matkailija osoittivat hänelle paraikaa harrasta kunnioitustaan. Mrs Brown oli erinomaisen hyvällä mielellä.
"Mitä tuolla tiellä katselette?" kysyi kohtelias eevesti, älyttyään, että Mrs Brownin huomio vasta oli kääntynyt toisapäin.
"Pölyä", vastasi Mrs Brown huoaten. "Ainoastaan rouva 'Siniparran' lammaslaumaa!"
Eevesti, jonka kirjalliset tiedot harvoin ulottuivat laajemmalle kuin
viimeiseen sanomalehteen saakka, käsitti tuon lauseen sanasta sanaan.
"Tuo ei ole mikään lammaslauma", virkkoi hän, "se on ratsasmies.
Tuomari, eikö se ollut Jack Hamlinin kiplo?"
Mutta tuomarilla ei ollut mitään ajatusta siitä asiasta ja koska Mrs Brown oli ilmoittanut, että ilma tuli varsin kylmäksi, luopuivat he tarkemmista tutkimisista ja menivät sisään.
Mr Brown oli tallissa, mihin hän puolenpäivän jälkeen tavallisesti vetäytyi. Hän tahtoi kentiesi siten osoittaa, että hän halveksi vaimonsa ihailijoita; kentiesi oli se myöskin hänestä, niinkuin ylimalkain heikkoluontoisten ihmisten mielestä, hauska harjoittaa rajatonta valtaa alhaisempain luontokappaleitten yli. Hän oli sanomattoman tyytyväinen, kun hän sai opettaa ratsuksi ja taltuttaa vaaleanruskeaa tammaa, jota hän mielin määrin voi lyödä tahi hyväillä, mutta hän ei voinut samalla tavalla kohdella puolisoansa.