Muutamassa silmänräpäyksessä poistuin raitiotievaunusta ja kiiruhdin ilmaradalle. Tunsin olevani vakuuttunut siitä, että minulla nyt oli tarvitsemani osoite käsissäni.
XII
Cafe Jourdainissa
Talo n:o 54 Läntisen Houston kadun varrella, kolme korttelia etelään Washington Squarelta, oli kapea, viisikerroksinen, harmaista tiilistä rakennettu talo pahoin turmeltunein ruunikivikoristuksin — aikoinaan ehkä ollut muodikas asuinrakennus, mutta jonka ihanuuden viimeiset jäännökset olivat jo kauan sitten kadonneet. Maakerroksessa oli likainen suutarintyöpaja, ensimmäisessä kerroksessa sijaitsi ravintola. Likaiset pitsiverhot riippuivat ikkunoissa ja kätkivät ravintolan sisustan kadulle näkymästä, mutta kun nousin ulkoportaita ylös ja astuin sisään, huomasin paikan olevan hyvinkin luokkansa veroisen. Istuuduin erään pienen nelikulmaisen pöydän ääreen ja pyysin pullon viiniä. Sen tarjoili monsieur Jourdain itse, tanakka pieni mies, puettuna tiukasti ruumiinmukaisiin housuihin ja tavattoman kirjavaan liiviin. Iltaliikenne ei ollut vielä oikein alkanut, niin että hän oli hetkisen vapaana ja suostui tyhjentämään lasin viiniä kanssani. Olin tilannut erästä lajia, jonka piti olla »superieur».
»Teillä on luullakseni huoneita vuokrattavana ylemmissä kerroksissa?» kysyin.
Hän katsoi minuun kierosti silmälasiensa lävitse, tutkiakseen ranskalaisella viekkaudella ajatukseni, ennenkun vastasi.
»Hm. Tietysti meillä on huoneita; mutta monsieurin tapainen mies tuskin tahtoisi…»
»Tavat eivät aina ole suhteelliset rahakukkaron kanssa», huomautin.
»Se on totta», sanoi hän hymyillen ja maisteli viiniänsä.
»Monsieur haluaa siis huonetta?»