»Voinhan katsoa, mitä teillä on tarjottavana.»
»Monsieur ymmärtää», selitti hän, »että tämä on hyvä kaupunginosa, ja meidän huoneemme eivät ensinkään ole tavallista lajia, ei, ne ovat paljon paremmat! Ne ovat hyvin haluttuja — meillä on vain yksi huone vapaana tällä kertaa — niin, enkä ole aivan varma, onko sekään enää vapaana. Kutsun vaimoni.»
Hän huusi vaimoansa, joka seisoi valvomassa tarjoilupöydän takana, ja esitti madame Jourdainin minulle. Tarjosin hänelle lasin.
»Tämä monsieur etsii huonetta», aloitti hän. »Onko se toisessa kerroksessa pihan puolella oleva huone vielä tyhjänä, Cécile?»
Hänen vaimonsa mietti hetkisen ja katseli minua terävillä pienillä silmillään.
»En tiedä oikein», sanoi hän vihdoin. »Meidän täytyy kysyä monsieur
Bethunelta ensin. Hän sanoi, että hän ehkä tarvitsisi sen uudelleen.
Hän on maksanut siitä viidenteentoista päivään asti.»
Se säpsäytti minua, tämä nimi. Ajattelin, että oli taottava raudan kuumana ollessa ja että viisainta oli esiintyä rohkeasti; sillä jos he saisivat aikaa puhua vainoojani kanssa, niin en saisi koskaan niitä tietoja, joita olin etsimässä.
»Juuri monsieur Bethunen kautta olen saanut teidän osoitteenne», sanoin rohkeasti. »Hän sairastui pahoin aamulla, sydän, tiedättehän…»
Kopautin rintaani.
He nyökäyttivät, mutta katsoivat minuun silti epäilyksestä siristävin silmin.