»Jos alkaisimme tarkastaa kirjeenvaihtoa ensimmäiseltä puolivuodelta vuonna 1876», esitin.
Hän otti esiin kirjesäiliön tältä ajalta ja tarkisti kirjeet.
»Niin, tässä ne ovat», sanoi hän hetken kuluttua. »Tammikuussa hän kirjoittaa Nizzasta, jossa he näyttävät viipyneen myöskin helmi- ja maaliskuun. Huhtikuun puolivälissä lähtivät he pohjoiseen — tässä on kirje päivättynä Pariisissa huhtikuun 19 päivänä — ja Pariisista menivät he erääseen Etretat nimiseen paikkaan. Siellä he viipyivät touko-, kesä- ja heinäkuun ajan. Kaikki nämä kirjeet ovat niiltä ajoilta. Otanko esille uuden nipun?»
»Ei, kiitos», vastasin, »mutta pyytäisin teitä tekemään luettelon kaikista paikoista, joissa Holladay oleskeli koko ulkomailla olonsa aikana ja lähettämään sen konttoriimme ennen iltaa, ei myöhemmin.»
»Kyllä», sanoi hän, sitten hyvästelimme ja poistuimme.
»Mutta miksi ette antanut hänen tarkastaa pitemmälle?» kysyi Graham ulosmennessämme.
»Siksi, että luulen löytäneeni paikan», vastasin. »Ettekö huomannut — se aika, jolloin he oleskelivat Etretatissa, on juuri neiti Holladayn syntymäaika, ja olen varma siitä, että näillä ihmisillä on jotakin sen kanssa yhteistä. Meidän on haettava kartalta Etretat.»
Teimme niin, heti kun olimme tulleet takaisin konttoriin, ja saimme selville, että se oli pieni kalastus- ja kylpypaikka Englannin kanavan rannalla, ei kaukana pohjoiseen Hovresta.
»Arvelen, että kun lapsen syntymisen aika läheni», sanoin, »matkusti Holladay vaimoineen Pariisiin hankkimaan ehkä kokeneen lääkärin apua taikka ehkä sairaanhoitajaa tai liinavaatteita tai muuta sellaista. Kun se oli tehty, he jatkoivat matkaansa Etretatiin, jossa he kenties olivat olleet jo ennenkin ja tiesivät sen olevan hiljaisen ja rauhallisen paikan, jossa oli vahvistava ja hyvä ilmanala — juuri sellainen paikka, jota he aivan luonnollisesti halusivat. Täällä syntyi tyttö, ja täältä, siitä olen vakuutettu, tulemme löytämään arvoituksen avaimen, vaikka en nyt voi arvioida, miten asia sittemmin kehkeytyy. Mutta minulla on muuan aavistus — naurakaa vain jos haluatte — minulla on aavistus siitä, että löydän Etretatista etsimäni johtolangan.»
Kun nyt muistelen noita sanoja, tuntuu minusta siltä kuin en olisi ollut aivan vähän narrimainen ja itseeni luottava; mutta kun katsoo tulosta… No niin, missään tapauksessa ei päällikölläni ollut halua nauraa, vaan hän istui muutamien silmänräpäysten ajan syviin ajatuksiin vaipuneena.