»Ja kuka oli tulija?»
»Neiti Frances Holladay, päämieheni tytär.»
»Oletteko aivan varma siitä? Tunnetteko hänet hyvin?»
»Oikein hyvin. Olen tuntenut hänet monta vuotta. Hänellä oli tapana ajaa konttoriimme iltapäivisin noutamaan isäänsä. Luulin hänen eilen tulleen samassa tarkoituksessa.»
»Katsoitteko häneen tarkkaavasti?»
Rogers käännähti kärsimättömänä tuolillaan.
»Minä katsahdin häneen, kuten aina teen», sanoi hän. »En tuijottanut.»
»Mutta olette aivan varma siitä, että se oli neiti Holladay?»
»Ehdottomasti varma. Hyvä Jumala», huudahti hän, hermojensa samassa antaessa perään, »luuletteko, että minä tekisin sellaisen ilmiannon, jollen olisi asiasta ehdottoman varma?»
»En», vastasi tutkintotuomari tyynnyttäen; »sitä en tietysti luule, en hetkeäkään, herra Rogers. Minä tahdon vain, että lautakunta näkee, kuinka varma olette tuntemisestanne. Saanko jatkaa?»