»Ehkäpä hän näki teidät samalla kertaa.»
»Ehkä, siinä tapauksessa ovat asiat vielä pahemmin», sanoin. »Jos hän tietää, että minä tiedän hänen olevan laivassa, niin hän arvaa myöskin minun epäilevän häntä; ja jos ei hän sitä tiedä, niin, silloin ei hänellä ole mitään syytä luulla, että saisin tiedon hänestä, jos hän vain ei näyttäydy salongissa, mikä ei näytä hyvin uskottavalta.»
Hän istui hiljaa pari minuuttia katsellen vettä.
»Ehkä olette oikeassa», sanoi hän vihdoin; »ei maksa vaivaa antautua uusiin vaaroihin. Asia houkutteli minua, minusta itsestäni olisi hupaista pakinoida puoli tuntia ja mittailla voimia hänen kanssaan.»
»Mutta te olettekin nerokkaampi kuin minä», selitin. »Sen olette selvästi osoittanut viimeisten minuuttien kuluessa.»
»Eikö mitä, sitä en ole tehnyt; olen vain näyttänyt teille, että olette sivuuttanut pikku seikat. Ja uskon teidän olevan oikeassa mitä tulee vaaraan, joka johtuisi käynnistänne Martignyn luona. Ensimmäinen velvollisuutemme on neiti Holladayta kohtaan; meidän on pelastettava hänet, ennenkuin Martigny ennättää varoittaa rikostovereitaan, niin että he vievät hänet jonnekin, josta emme voi häntä löytää.»
Se teeskentelemätön tapa, jolla hän sanoi »me», täytti minun sieluni selittämättömällä onnella.
»Mutta miksi he kiusautuvat pitämällä lainkaan vankina? Eiväthän he häikäilleet tappaessaan hänen isänsä.»
»Eivätkä he ehkä häikäile tappaessaan hänetkin, kun vain otollinen tilaisuus ilmestyy», vastasi hän tyynesti. »Se on helpompaa Ranskassa kuin New Yorkissa — ehkäpä ovat he jo suorittaneet tarpeelliset valmistukset — ehkä he epäröivät vain vähän — Martignyn varoitus voisi tulla heidän epäröimisensä vaa'aksi.
»Minua puistatti se ajatus. Ajatella, jos todellakin tulisimme liian myöhään!»