»Anteeksi», sanoi kuulijani, »mutta mistä saitte varmuuden, että ne naiset olivat juuri ne, joita te etsitte?»
»Siitä saan kiittää toisen yhdennäköisyyttä neiti Holladayn kanssa», vastasin valehdellen niin taitavasti, että itseänikin hämmästytti. »Jourdainit vakuuttivat minulle, että eräs valokuva, jonka näytin heille, itse asiassa oli toinen hänen vuokralaisistaan.»
Kuulin hänen vetävän syvän henkäyksen, mutta hän hallitsi ihmeteltävällä tavalla kasvojensa ilmettä.
»Todellakin?» sanoi hän. »Se oli todella hyvä keksintö. Sitä en olisi koskaan ajatellut. Se on monsieur Lecoq'in veroista. Ja niin seuraatte heitä Ranskaan. — Mutta kaiketikin teillä on jotakin muutakin, kuinka sanoisitte? — varma osoite tai sellaista, herra Lester?»
Saatoin huomata palon hänen silmissänsä puolipimeässä ja olin iloinen savukkeestani, se auttoi minua näyttämään välinpitämättömältä.
»Ei», vastasin. »Oikeastaan se on metsästystä pimeydessä. Mutta ehkä te voisitte neuvoa minua, herra Martigny? Mistä luulisitte minun olevan parasta tiedustella heitä?»
Hän ei vastannut pariin minuuttiin, ja minä käytin tilaisuutta valitakseni uuden savukkeen ja sytyttääkseni sen. En uskaltanut olla toimetonna, sillä en tohtinut kohdata hänen katsettaan; pelästyin nähdessäni, ettei käteni ollut aivan varma.
»Se on», alkoi hän vihdoin pitkäveteisesti, »kyllä hyvin — vaikea yritys, herra Lester. Etsiä kolmea henkilöä suuresta Ranskasta — siinä ei juuri ole suurta toivoa onnistumisesta. Mutta luultavinta on kuitenkin, että he ovat menneet Pariisiin.»
Minä nyökäytin.
»Niin, se oli minunkin mielipiteeni», myönsin. »Mutta tuntuu melkein mahdottomalta saada selkoa heistä Pariisissa.»