En uskaltanut katsoa häneen; voin vain tuijottaa eteeni veteen.
Hän ei liikahtanut. Muutamia silmänräpäyksiä kului.
»Se on mahdollisuus», sanoin epätoivoisena. »Mutta on olemassa syvä juopa mahdollisen ja todellisen välillä.»
Ei mitään merkkiä vielä; olin saattanut hänet tyytymättömäksi — minun olisi pitänyt ymmärtää se!
Mutta sittenkin rohkaisin mieleni ja loin häneen salaisen silmäyksen.
Hän seisoi katsoen alas veteen; hymy leikki hänen huulillaan, ja hänen silmissänsä oli tavaton loiste.
»Ei aina», kuiskasi hän. »Ei aina!»