»No niin», aloitin ja katsoin heihin.
»Herra Lester», sanoi se, joka oli luovuttanut tuolin minulle, »sallikaa minun esittäytyä, nimeni on Rankin, Planetin edustaja. Nämä herrat täällä — ja hän osoitti käden liikkeellä toisia — ovat virkaveljiäni sanomalehtimiestoimessa. Olemme kiihkeästi odottaneet teitä täällä saadaksemme esittää teille muutamia kysymyksiä.»
»Hyvä! Olkaa hyvä!» sanoin.
»Ensiksi ja etusijassa haluaisimme tietää ajatuksenne siitä, mistä rikos aiheutui. Teidän osanottonne jutun käsittelyyn iltapäivällä sai meidät vakuutetuiksi siitä, että te osaatte laskea kaksi ja kaksi yhteen, joka on enemmän kuin voidaan sanoa tavallisista kuolevaisista. Yleisö, suuri yleisö, haluaa tietää ajatuksenne.»
»Mutta minulla ei ole mitään ajatusta!» väitin vastaan. »Sitäpaitsi en usko, että minä herätän suuren yleisön mielenkiintoa lainkaan. Olen kokonaan erossa asiasta, näettekö, herrat! Pestyämme puhtaaksi neiti Holladayn on tehtävämme päättynyt.»
»Mutta onko neiti Holladay puhtaaksi pesty?» niskoitteli hän. »Eikö ole ajateltavissa, että hän niiden kahden tunnin kuluessa, jotka hän oli poissa vaunustaan, on voinut pukeutua uudelleen, mennä isänsä konttoriin ja sitten pukeutua taas? — Eikö hän siinä tapauksessa aivan luonnollisesti olisi valinnut vihreää pukua, kun hän ei koskaan käytä vihreää?»
»Oh, lörpöttelyä!» puhkesin minä. »Sehän on lapsellista! Joko hän pukeutui säännöllisesti tai sitten ei ollenkaan! Jos te ajattelisitte tehdä raskaan rikoksen, niin te siis luultavasti, esimerkiksi, panisitte päähänne silinterin, sen vuoksi koska ette muuten milloinkaan käytä korkeata hattua! Ei, niin paljon voin sanoa, että minä olen siveellisesti varma siitä, että neiti Holladay on viaton. Ja niin on yleinen syyttäjäkin.»
»No, mutta se kirje, herra Lester? Mitä se sisälsi?»
»Sitä en voi sanoa teille. Se on asia, joka ei koske minua.»
»Mutta teidän pitäisi kohdella meitä kaikkia samalla lailla», väitti hän.