»Voi, herra Lester!» huudahti hän. »Mikä kauhea ilta minulla on ollut! Joka viides minuutti on joku tullut etsimään teitä, ja huoneessanne on parastaikaa kokonainen lauma ihmisiä. Olen koettanut saada heidät lähtemään tiehensä, mutta se ei auta!»
VI
Godfreyn ylistely
Seisoin aivan hämmästyneenä.
»Kokonainen lauma huoneessani!» toistin. »Mitä se merkitsee, rouva
Fitch?»
»Sanomalehtimiehiä! He ovat olleet kiduttamaisillaan minut kuoliaaksi!
Näyttävät uskovan, että minä olen piiloittanut teidät jonnekin.
Toivoakseni ei teitä ole kohdannut mikään ikävyys, herra Lester?»
»Ei, ei ensinkään», vastasin nauraen ja huokasin helpotuksesta, sillä olinhan pelännyt, en tiedä itsekään, mitä onnettomuutta. »Toimitan pian herrat pois!»
Niin juoksin ylös portaita.
Jo kauan ennenkuin tulin huoneeseeni, kuulin äänten surinaa ja tunsin eri tupakkalajien hajun.
He olivat ruvenneet huvittelemaan kaikella lailla, kuluttaen aikaansa tarinoimalla, luullakseni, ja kun astuin sisään, tervehdittiin minua eläköönhuudolla. He olivat sellaisia sydämellisen eloisia, hyväluontoisia poikia, että oli mahdotonta suuttua heihin — ja sitäpaitsi tiesin, että he olivat kunnon miehiä, että he tekivät työtä varhaisesta aamusta myöhään iltaan niukasta palkasta, pelkästä rakkaudesta työhönsä, että he olivat sukkelia vainuamaan petosta, juonia ja epärehellisyyttä ja järkähtämättömiä paljastaessaan kaikkea sellaista, että heistä oli mieluista tehdä hyvää salassa ja pysyä tuntemattomina muille, paitsi niille muutamille, jotka olivat kulissien takana ja tiesivät pitää heitä oikeassa arvossa. Vastasin siis hymyillen heidän tervehdyksiinsä ja istuuduin tuolille, jonka eräs heistä kohteliaasti tarjosi minulle.