Myö toivottaisimme ja syvämestämme mielellämme soisimme että tämä kaunis tapa, näin muistutella Nuoria vaimoja tutkistella ihtiensä aina oisi pysyvä ja voimassansa, eikä milloinkaan häviäis Ritvalan kylästä! ja vielä siittenkin että ne nuoret käyttäisivät tämän heijän esivanhemmiltansa heille heijän hyväksi asetetun juhlan omaksi onneksensa ja kunniaksensa. Näin tähen, näkisimme myö kernaast sen vanhan puheen uskottavaksi, että kylän vainiot lakkaisivat kasvamasta, kuin kansa tämän kauniin tavansa heittäisivät.

Myö ei taija olla puhumata, että se Salencyn kylässä, Picardien muakunnassa, Frankriikin Riikissä, piettävä juhla, joka mainitaan Ruusu-juhla (ja joka on aivan kuuluisa ja merkillinen) on paljon yhteenverrattava tämän Suomalaisten Helan kanssa. Tämä Salencyn juhla pietään sillä tavalla että kaikki kylän Tyttäret kerran vuuessa yhteenkokountuvat; se joka käytöksensä puolesta, ja kunniallisuutensa suhteen, on luettava heistä parraaksi ja ylistettäväksi, kaunistetaan silloin juhlallisesti Ruusunkukkaisilla, että sillä osottaa hänellen sen palkinnon ja mielisuosion kuin hään on kaikilta ansaitseva. Salency on se ainoa kylä koko Frankriikin valtakunnassa, ja ehkä koko mailmassa, jossa joka vuosi semmoinen merkillinen juhla pietään vaimoväin kunniaksi. Kaksitoistakymmentä satoo aastaikoa on tämä juhla tässä jo pietty, ja sitä pietään siinä vielä tänä päivänäkin.

Verratessa näitä molempia juhlia keskenänsä, myö ei muuten taija, kuin pitää Suomalaisten juhlaa parempana ja soveliampana. Sillä Frankkalaisten kukka-juhlassa, yks Tyttö kyllä palkitaan vaan monta jääpi palkihtemata. Se on arvattava että Tyttölöistä on monikin joka luuloo ihtensä ansaitsevan saman kunnian, ja joka nyt paheksii — ehkä myös katehtii sitä joka on kukilla lahjoitettu. Sillä tavalla, tämä muuten kaunis ja ylistettävä juhla, mielyttää yhtä ja murheuttaa monta, ja taitaa ehkä suattaa kateusta Tyttölöihen välille. Siihen vielä tuloo luettavaksi että se on varsin vaikia joukosta löytää ja ulosvalita sen parraan, ja tetä monet vanhemmat ehkä keskenänsä silmennylkiin pyytäävät suahaksensa lapsiansa tähän kunniaan; ja josta siitä ehkä kylmäkisko ja vihat syntyypi naapuriihen välillä. Näitä kaikkia kahtellesssa myö täytymme piättää, että jos tämä Ruusu-juhla monessa silmässä näyttää hyviä vaikutuksia, ja kilvoittelemuksia hyviin tapoihin, niin se myös toisin puolin kahottu, teköö monessa syvämmessä levottomuutta, murhetta ja mielikarvaisuutta. Ja jos niin tapahtuisi, että häntä joka on näin kunnialla merkitty, vasta jälestäpäin löytäisivät puheen alaaiseksi — mitä pilkkamista ja nauramista eikö semmoinen juhla ja juhlanpitäminen matkaan suata! Ilman sitä niin se ei oo totiseen siveyteen [Siveys, (ärbarhet, anständighet) qvinlig dygd; Kelvollisuus, (duglighet) manlig dygd; Hyvyys, (godhet) dygd i allmänhet] sopiva, että ulkokunnialla häntä palkita ja kaunistella. Hänen suurin palkinto on omassa ilomielituntemisessa [Ilomieli-tunteminen, sjelftillfredsställelse], ja hänen luonnollinen luatunsa on, että yksinäisyytessä ja ilman muihen tietämätä harjoitella hyvyyttä. Se on kohtullinen ja myös kiitettävä että hyvyys ja siveys nautitsee ulkonaistakin kunniata; ei ainoastansa hänen suhteen joka sitä harjoittaa, vuan erinomattain, (niin kuin esimerkki) muihen suhteen; vaan minä pelkään että Salencyn nuoret Tyttäret, kilvoitellen keskenänsä tätä kunniata, hakeevat hyvyyttä ja hyviä tapoja enemmin kunniansa suhteen, kuin ite hyvyytensä suhteen. — Olkoonpa asia miten tahaan, niin on hyvä, kuin hyvin laittaa.

Kuitenkin pitämmme myö Ritvalan Helkoo siinä asiassa parempana, ettei Piioista yhtä ylistetä, toisia alenneta. Tässä hyö kaikki suavat tilaisuutta että mieltänsä myöten joukossa rehvastella, mutta kukin kantaa mitä hään on kylvänyt. Näissä Runoissa löytäävät ne hyvät piiat esimerkkinsä, niin myös kuin ne pahatkin. — Heitä kyllä tässä ei kukaan kiitä, sen vähemmin toru ja nuhtele, vuan ne kantaavat kukin povessansa, riemunsa tahi murheensa. Kuin hyö laulaavat Inkerin tahi Matalenan tapauksia, niin se vaikuttaa heissä enemmin kuin että lausua heillen ilosta tahi surusta. Sillä puhuttaissa Inkeristä ja hänen käytöksistänsä, muutteloo ne nuoret Tytöt oman mielensä tietämätöinnä hänessä, tahi toas häntä omassa mielessänsä. Ja sillä tavalla tämä nuorukainen ja Inkeri ei eneä ouk toisista erinäiset, voan yhtä olentoa. Minä oon nähnyt ihe Ritvalan Tyttäriien näitä laulaissa itkevän; muutamat vuotattivat ilon kyynäleitä, muutamat surun.

Vuan mitäs myö eneä puhumme tästä Helanjuhlasta! Myö olemme jo nähnyt sen suuren aivotuksen kuin meijän esivanhemmat ovat tahtoneet sillä osottaa. Meijän tuloo tätä niin kuin muitakin heijän jäännöksiä, kunnioittoo ja arvossa pitee, ei pilkata ja ylenkahtoa.

Niistä jotka enemmitten ovat tahtoneet suattoo tätä juhlaa hävitöksen ala, luulessaan tässä olevan jotakuta pakanallista ja epäjumallista palvelusta, tahi yhen siemenen pahuuteen ja epäluuloon, on Sääksmäen ennen muinonen Rovasti Forsselius, jonka henkellisessä Papin-neuvoittelemuksessa etesveti kantelemuksia Ritvalaisia vasten tästä heijän käytöksestänsä. Koska asia oli moa-oikeuessa tutkittu, ja sieltä lykätty Consistoriumin koettelemuksen ala, niin annettiin siinä sellainen piätös, ettei Ritvalaisia kielletä Helkoa huutamasta, ainoastansa hyö kertaus-sanoistansa poissulkevat sen sanan Jumala(?). Tätä tekivät hyö myöskin, ja kuin ennen vanhuutessa ovat laulaneet: " Jumal' on kauniissa joukoss," niin laulaavat nyt ainoastans: " kauniissa joukoss ".[13]

Toisin päin ovat toas Muaherratkin puolestansa kieltäneet heitä valkeata pitämästä Helan vuorella siinä pelvossa, että tuostakin taitais turmio tapahtua; ehkä tämä vuori makaapi vainion keskellä kaukana pois mehistä ja muista kylistä. Tätäkin ovat hyö vaariin ottaneeet, ja käyttäävät nyt Helkoa vähemmällä juhlallisuuella vaan isommalla yhtä-tyytyväisyyella [yhtä-tyytyväisyys, liknöjdhet] kuin ennen.

Mutta koska myö nyt olemme kyllä puhunut tästä juhlan pitämisestä, niin ehkä se ei oisi sopimatoin että vähä puhua kylästäkin jossa se pietään.

Ritvalan kylä on epäilemätä yks niistä vanhemmistä kylistä Sääksmäen pitäjässä;[14] ja juuri sen tienoilla vielä nähään jäännöksiä siitä vanhanaikuisesta Hakoisten linnasta, josta nyt ainoastaan yksi kivi-raunio on jälellä.[15] Kirjoissa tämä kylä kuhutaan Ridvalla, vaan suusanalla Ritvala, ja maan-kielellä [maan-kieli, Provins-dialekt] Ritvala. Se näyttää ikeän kuin kylä oisi nimensä suanut Ruohin kielestä, ja josta oisi arvattava että Ruohtalaisia ennen on tässä asunna. Silloin kuin Vallan-hallihtia [Vallan-hallihtaja, Riksföreståndare] Birger vuonna 1250 rakensi Hämeenlinnan ja siihen kuletti joukkonsa, on mahollista, että muutamatkin hänen Sankarista asuivat linnan ulkopuolella niissä lähimmäisissä pitäjissä; ja on uskottava että jokuu heistä silloinkin oleskeli Seäksmäessä ja alotti Hakoisten linnoo; ja että Ridvallan kylänpaikka silloin ainoastaan oli yksi kankasmaa tahi nummi, jossa heijän Sankarit ja Soturit [riddare och kämpar] lennättivät hevoisiansa.

Vallan-mantie joka Hämeenlinnasta viepi Tampereseen kulkoo kylän läviten, jossa vielä toinenkin pitäjän tie kulkoo ristiin; ja se on tällä ristillä kuin piijat näinnä Helka-iltoinna, yhteen tunkeiksevat. Kylästä luetaan puolitoista virstaa kirkollen, vuan ei muuta kuin virstaa Huittulan keskievariin. Kylä on jaettu kahteen suureen osaan, josta yks kuhutaan Yläkyläksi, toinen Alakyläksi. Yks peltomoa eroittaa heitä toinen toisestansa.