Samalla tavalla kuin lukivat eteenpäin, niin lukivat myös taakseppäin; nimittäin:
a) Tämä päivä (denna dag).
b) Eilinen t. eulöinen, t. öylöinen päivä, t. eilä, öylöin (gårdagen); Virk. eile, heila, heilä. Lapk. ektas peiwe (ehto-päivä).[64] Ungk. tegnap; Tscheremink. tengéscha. Samojedink. tej.
c) Toinen päivä, t. toissa pänä,[65] t. päivän takoo (andra dagen, förgår, en dag tillbata); Virk. _tunna- t. ylle-eile, eilatse, heilätse_, sanoovat myös: minnewal päiwal t. minneswatsel päiwal (männyt päivä) ja päwa tagga (p. takoo). Lapk. Autel ektatjen (ennen ehtoisen, t. ennen ehtoisia päiveä).
d) Kolmas päivä, t. toisen päivän eilä e. pari päivee siitten (tredje dagen, e. twenne dagar tillbaka; d.v.s. dagen före förgår); Virk. ylle tunna eilse (yli-toinen eilä).
e) Neljäs päivä, t. kolmet päivee siitten (fjerde dagen tillbaka), j.n.e.
Näin nimittivät hyö päiviänsä, ja kuin tahtoivat heitä toimittoo, niin eivät hyö milloinkaan sanoneet e.m. tule keskviikkona tahi torstaina meillen vaan: tule kahen eli kolmen päivän takoo meillen, j.n.e. Mutta näihen vanhoin luvun laskuissa on kaks merkillistä puutosta, ensinnik, että ne yksillä nimillä nimittivät sekä sen jo ohiten männyn että vasta tulevan ajan,[66] ja toiseksi ettei nämät nimet ollut pysyväiset. Sillä mitä tänä pänä kuhuttiin päivän takoo kuhuttiin jo aamulla huomeneksi. Mutta mikä päiviä pysyttelöo? hyö juoksoovat kuin kosket, ja vaipuitvat uneuksiin.
Mitä siihen ensimäisen tuloo, niin puheesta eroittivat jo samassa, jos puhe oil männyistä tahi tulevista ajoista, sillä sitä selitettiin jo toimitus-sanasta,[67] e.m. hän tuloo tänne kahen päivän peästä (t. perästä, t. takoo) ja hään kävi tässä kahen päivän takoo.
Toiseksi on kyllä tosi, että nämät nimet ovat meijän nykyisen puheen tavalla aivan puuttuvaiset; vaan jos Virolaisten tavasta saattaisi peättää, että ne aina rupeisivat lukemaan maanantaista, ja kuhtuivat sitä ensimmäiseksi päiväksi, niin silloin tulisivat kaikki muutkin päivät paikoillensa tarkoitetuksi; ja tämä heijan lukeminen olisik silloin niin toimellinen kuin tämä nykyinenkin, vieläpä hiukkaa parempi, koska nimet silloin yhtaikoo toimitti, monesko päivä se oli viikkossa.
Ikään kuin hyö oivalsivat, että aurinko yön ja päivän peästä paisto taivaalla entisellä kohalla, niin havaihtivat ehkä myös, että se talven ja kesän peästä nousi taivaalla entiselle korkeuellensa. Ja kuin kuhtuivat sitä aikoo jok oli kulunut moan keännellessä päivee vasten, vuorokauveksi; niin kuhtuivat nytkin sitä aikoo, jolla se oli päivee kieretellyt, vuosii-kauveksi[68] e. vuueksi t. ajastajaks e. aastajaksi.[69]