Vatjalaiset oli ennen aikana yksi merkillinen kansa, siitä yhteisestä Suomalaisesta suvusta; ja on nyt yks niistä meijän suku-kansoistamme, joka on jo piamittain perätin poiskavonna joukostamme. Kuitenkin löytyy heistä vielä nytkin yksi vähäinen jäännös pois-salattu synkissä mehissä, kaukana muista ihmisistä. Näin heitä tavataan vielä tänä päivänäkin itekseen asuvina Peipuksen ranoilla Inkerin maalla, kussa hyö asuskeloovat yksissä kylissä metän korvessa; erinomattain Kattilan pitäjässä.[182] Ne suurimmat näistä heijän kylistä, kuhutaan yksi Kolkan-peä,[183] toinen Babina.
Nämät Vatjalaiset eroittaiksen niistä ympärillä asuvista Venöläisistä ja Inkrikoista, sekä kielessä että voattein parissa, kuin että myös tavoissaan ja uskomuksessaan. Venäläiset niin myös Saksalaiset, että Virolaiset kuhtuuvut heitä Tschuudiksi tahi Tschuudiloiksi,[184] ja luuloovat heijän olevan sen viimeisen perun niistä vanhoista Tschuudiloista, joista paljon puhutaan vanhassa tarinamuksessamme, vaan hyö kuhtuuvat ihtesek Vatjalaisiksi, ja sanoovat heijän kansan muinon olleen kuuluisan ja voimallisen. Heitä tunnetaan jo myöhäisempiinkiin aikoin tarinamuksessa nimellä Watländare, Wesser; ja heijän moa, joka vielä silloin eroitettiin Inkeristä ja Viron moasta, kuhuttiin Watland ( Vatjalaisten maa) tahi Vadjan-moa.[185] Että tämä vanha Vatland, joka makais Suomen-lahen pohjukassa, niillä paikoilla arvaten kussa Koporien kaupunki on rakettu, vielä näinnä viimeisinnä vuos-satoina ei ouk ollut varsin kuulumatoin, nähään siitä että Poavi Gregorius IX:nees kirjassansa annettu sinä 9:nä päivänä Tammi-kuussa vuonna 1230 Upsalan Peä-Piispallen ja Piispallen Linköpingissä, kehoittaa ja käskee heitä: ut inhibeant, ne quis Christianorum paganis in Karelia, Ingria, Livonia et Vatlandia ferrum arma vel ligna deferat aut apportet, quo eorum crudelitas in Svecos avertatur että kieltäsivät, jottei yksikkään pitänyt tuoman tahi kuljettaman rautoa, sota-aseita tahi puita, niillen Karjalassa, Inkerissä, Virossa ja Vatlandissa asuvillen pakanoillen, jotta sillä vältettäisiin heijän julmuutta Ruohtalaisia vastaan.[186]
Nämät Vatjalaiset, joihen tavoista ja elämästä myö vastapäin tullaan enemmin puhumaan, ovat kaikki Greekan-uskoisia, vaan varsin valaistamattomia ja joutavihin uskovia. Heitä kiitetään avaroiksi ja hyvatahtoisiksi vieraillen; ja heijän vaimot sanotaan olevan kauniit, ja paremp'-näköiset kuin Venäläisten ja Suomalaisten. Hyö ovat kaikki orjia Herroin alla, ja uskomuksensa suhteen kuuluuvat Venäläisten kirko-kuntaan, jossa heijän täytyy Venäjän kielellä toimittoo Jumalan palveluksensa; jota kieltä harva heistä sanotan ymmärtävän, vaimoista ja lapsista ei ykskään. Hyö tuloovat sen eistä useemmittain siihen Kattilassa löytyvään Suomalaiseen kirkkoon, koska hyö kuitenkin heijän kielestä ymmärtäävät jottaik; ja ihastuuvat ja pitäävät hyvänä niitä Suomalaisia, jotka yhtyyvät heijän kyliinhin, ja joihen kanssa hyö taitaavat puhettansa vaihtoo. Heijän kieli on yksi Suomalainen puhe,[187] kussa löytyy montaakin omoo sanoo,[188] ja kussa taas moni sana merkihtee toista kuin meijän kielessäme;[189] ja jossa ehkä myös joskus tavataan Venäläisiä ja Saksalaisia sanoja sisään tunketuita. Ikään kuin Aunulaisten, Lappalaisten ja niihen Venäjässä asuvien Karjalaisten kielessä, niin tavataan myös näihen Vatjalaistenkin eänös sch, erinomattain missä myö meijän kielessämme sanomme s tahi ss.[190] Tämä Vatjalainen kieli kuuluupi aivan pehmiällen, ja on sohiseva ikään kuin Venäläisten kieli siitä että missä myö pietään nenee k, siinä hyö panoovat tsch e.m, tschartano (kartano), tschuule (kuule), tschäy (käy), pitschä (pitkä), päntschi (pänkki) j.n.e.[191]
Mitä heijän lauluihin tuloo, niin nähään jo tästä pienestä sipaleesta, jota myö olemme tässä liittäneet, että hyö ovat oikeita Runoja, ja ehk'emme tunne mitenkä heitä lauletaan, niin on uskottava että heitä laulettaan meijän Runoin tavalla.
Sekä näistä Vatjalaisista, että muista Venäjässä asuvista Suomalaisista kansoista, toivotamme myö tästä puolen soahaksemme selvempöö tietoa, koska Herra Oppia A.J. Sjögren — joka nyt Suomen hallituksen kustennoksella on näillen maillen matkustanut, variten vasta heitä kuulustelemassa — kerran on sieltä kotiisak tuleva.[192]
YKSI TSCHUUDILAINEN LAULU.
Laulettu yheltä Tschuuudin tytöltä Babinan kylästä, Kattilan pitäjässä, Peipuksen rannalla, Inkerin moassa.
Auta minua armatointa, Toinen sanall', toinen toimell'! Kuin minä tulen toiseen paikkaan, Eip' ou mulla vanhempia; Toiset toisin minua opettaapi, Eip' on mulla kekä minun oikeen opettaapi, Mie istun kuin lintu puijen peällä, Ja mie olen kuin lammas, metsään keäntyn't.
(Vatjan tahi Tschudin kielellä).[193]
Awita minnu armatoita, Tschen saenad, tschen toisell! Ku mihall tuhae toisae poika, Ae boui milla vannopat; Tschet tschen minna opaetap, Ae boui milla then minnu okkoi opaetap, Mae isson kui lindo puen pael, Ja me olaen kui lammas, metsae kaent.