Otava, Osa II / eli Suomalaisia huvituksia

by C. A. Gottlund

Vuoren-ukko, vuoren-ukko, Nouse ylös, nouse ylös! Lehti on suuri kuin Hiiröisen korva.

BIJERN-JÖIJUHTAHTA.

Puoltajam, puoltajam, Tjoddscheleh, tjoddscheleh! Lasta lä stuores koh Snjeratscha pelje.

TIIUSTUKSIA NIIHEN VENÄJÄSSÄ LÖYTYVIEN KARJALAISTEN[204] KIELESTÄ.

Monessa kohin Venäjän moassa löytyypi vielä syvämmaissa ja synkissä mehissä itekseen olevia yksinäisiä Suomalaisia kansoja, jotka viljeloovat niitä mehtisiä, kivisiä, ja hallaisia maita, jotka eivät ouk Venäläisillen kelvanneet. Heitä kuhutaan yhteisellä nimellä, Karjalaiset, koska näin kuhtunoovat ihtiänsä. Näitä ei soa sekoittoo muihen Suomalais-sukuisten kansoin, joita myös löytyy äijä paljon Venäjässä, ja joita jo ovat enemmin meistä vieraistuneet.[205] Näihen Karjalaisten oman puheensa perästä, niin hyö ovat muinon vanhoina sota-aikoina tulleet otetuiksi koko kylittäin, ja vietyiksi Venäjän moahan, jossa ne sitten ovat levitteneen ja suvunsa lisänneet; osittain ovat myös Herrat, joillen oli annettu tässä isot hovit ja pitäjät, muuttaneet näitä kansoja Venäjän moan perillen, että sillä soaha maitansa raivatuiksi ja viljeltyiksi. Myö ei tunneta, jos hyö itekkään oikeen tiennöön, mistä paikasta Suomessa hyö ovat tulleet, ja milloinka hyö ovat lähteneet. Mutta koska hyö ovat kaikki Greekan uskoisia, niin se näyttää, kuin oisivat jo Suomesta poismuuttaneet, ennen kuin Poavin, eli se Vastaan-peätetty uskomus oli meijän maahan tuotettu; tahi että oisivat muka jo Suomesta erkauneet niinnä pakanallisinna aikoina; ellei peätettäisiin, että oisivat siitten muka hyljänneet uskonsa, ja ottaneet toisen. Sillä ne nykyisin meijän maissa löytyväiset Greekkalaiset uskon-tunnustajat ovat niin harvat, ettei suinkaan ouk mahollinen, jotta nämät kaikki oisivat heistä ulos-siirtyneet. Nämät Karjalaiset tahi Suomalaiset tunnetaan jo samassa, sekä heijän kielestä, että heijän tavoistaan ja näöstään. Hyö eläävät meijän tavalla halmeillansa ja mehtien viljelemisellänsä, asuuvat niin kuin myö savu-tuvissa tahi pirttilöissä; ovat valkiaverisiä, sini-silmisiä, ja kelta-hiuksisia. Sanalla sanottu, heissä löytyy kaikki Suomalaisten luonnon-merkit. Sitä vastoin niin ne toiset kansat, joita luetaan kaukempana meijän kanssa sukuisin, ja joita tavataan monella nimellä, hajotettuna ympärin Venäjän moata, hyö eivät harjoita maan-viljelemystä, eivätkä sen eistä pysyk yhessä kohassa. Hyö kulkoovat niin kuin Lappalaiset ympäri moata, ja elättäävät henkensä linnun ja kalan pyyvyksillä, asuuvat maan kuopissa, joita kaivaavat siihen mihin yhtyyvät, tahi kotissa eli mehtä-majoissa, joihen tarpeita ja rakkineita hyö kulettaavat myötensä yhestä paikasta toiseen ja jälleen asettaavat puikoillensa kuhun seisahtuuvat. Nämät kansat joihen kieletkin ovat jo niin pois-vierastuneet, että heitä tuskin Suomalaisiksi sanoisimme, ovat kaikki Venäjän tahi Greekan Uskoon kuuluvia. Heitä luetaan Venäjän moan kaikkiin vanhimmiksi asujammiksi, jotka ovat jo asunneet siinä aikoa ennen kuin se Venäläinen tahi Slavónilainen kansa joutui sinne.[206] Tässäkin eroittaiksen hyö näistä Suomalaisista tahi Karjalaisista, jotka vasta myöhäisempinnä aikoinna (monet ehkä varsin näinnä äsköisinnä) ovat sinne muuttaneet Suomalaisista maista, ja jotka ovat istutettu ikään kuin itekseen, muihen keskellen.

Näistä Venäjässä löytyvistä Suomalaisista kansan-istuttamuksista [ koloni ] ei ouk ollut meillä mitään tietoa, ennen kuin varsin näinnä viimeisinnä aikoina, koska tulimmo yhistetyiksi tämän yhteisen Venäläisen vallan kanssa. Vieläpä muistamme miten kummaksi kahoimme, kuin ensin näimme yhtä kirjoa Venäläisillä nenillä painettu Pietarissa v. 1820 niihen Tverskin Kuvernissa ja Beshetskin itä-pohjoisimmassa maan-kappaleissa asuvien Karjalaisten kielellä; ja koska ruvettiin tätä lukemaan — nähtiin, että se oli puhasta Suomea.[207] Se oli Keisarillisen Pietarissa olevaisen Bibla-Toimituksen ansiolla ja toimituksella, ja sen henkellisen Synodin hyvällä suostumuksella, jolla näihen Karjalaisten kielellä mainittuna vuonna painettiin Pietarissa Matheuksen Evankeljumia Venäläisillä kirjoituksilla,[208] että sillä saattaisivat näillen Suomalaisillen jokuu tietoa heijän autuuen-opista ja selvempätä ymmärrystä heijän Jumalan-palveluksestansa. Totta kaikki tämä Keisarillinen H. Synodi ei tuntenut, että näihen Karjalaisten kieli oli selvee Suomea, mutta luuli ehkä, että se oli yksi niistä monesta erinäisistä ja äkkinäisistä kielistä, joita Venäjässä löytyy, koska hyö toimittivat sen painuttamista Venäläisillä nenillä. Tästä on tapahtunut, mitä Oppia Sjögren on aivan selkiästi meillen toimittanut, puhuttaissa tästä kirjasta, Mnemosynessä Touko-kuussa v. 1822, nimittäin: että moninaiset vastuukset, hairaukset, hämmennökset ja virheet ovat heijän kielessä syntyneet siitä, että siihen on otettu näitä heijän kielessä vieraita neniä, eikä sitä saata mitenkään autetuksi, sillä tämä viheliäisyys vajuupi aivan näihin nenien puutumattomuuesta toimittamaan Suomalaista puhetta. Mutta että muuten Herra S—nin tavalla, paheksia tätä Bibla-toimituksen laitosta (näitä muka nenien suhteen),[209] tahi moittia keäntäjän keännöstä ja kirjutosta[210] siihen ei myö millään tavalla antaitek. Sitä vastoin myö osotamme kiitosta ja kunniata tästä Keisarillisen Pietarissa olevaisen Bibla-toimituksen hellästä huolenpiosta näistä meidän sukukunnistamme, että myös kiitollisuutta Henkell. Synódin suostumuksesta;[211]; ja olemme siitä vakuutetut, että koska hyö kerran ovat tulleet tuntemaan, että Suomalaisella kirjutoksella tahi paineilla (typer) kävisi paremmin heijän kieltä kirjuttamaan, niin eivät suinkaan mahak laimin lyyä, että sillä heitä hyötyttää, hakiissaan heijän parasta.[212]

Mitäs taas Keäntäjään tulee, niin myö tässä tahomme kahestin häntä kostella, sekä hänen vaivoistaan, että hänen kauniista keännöksistään, ja somasta kielen kilkutuksistaan. Ja luullessamme että myö sillä paraittain osotamme suostumuksemme tällen tunnettomallen kielen-käsittäjällen, jos muka näyttäisimme hänen toimensa toeksi, niin tahomme tehä tätä juuri hyvällä mielellä, liioitenkin koska myö pitämme sitä meijän velvollisuueksemme, että harjoittaa asiassa totuutta, ja osottaa oikeutta kullenkin.

Kuin ensin piätimme, että Suomen kielen kirjuittaissa seurata ainoastaan kahta lakia (tvenne regler); ensiksi "että kirjuittaa ikään kuin puhutaan"; ja toiseksi, "että nouattaa sitä puhetta, joka oli meistä paras" — ja koska myö sen eistä jo v. 1817 aloittimme painattoo toista Suomea, kuin oli tavallisesti laita;[213] nimittäin sillä, että pitimme Savolaisten puheen-murretta muista parempana, ja kirjuttaissa tätä, seuraisimme kaikissa meijän ensimmäistä lakia, josta moni on kyllä ouoistellut ja irvistellyt — niin emme oisi ikään uskonut, että se ensimmäinen joka nouattais samoa tapoa, oisi yksi Suomalainen tahi Karjalainen kirjan-toimittaja Venäjän moan perillä. Eli oikeemmittain ehkä sanoa, että piti muka löytymän yhtä toista miestä Aasian rajoilla, joka jo v. 1820 aivan itestään rupeisi Venäläisillä paineilla juuri samalla tavalla kuin myö kirjuttamaan tätä Suomen kieltä; sillä se on tuskin aateltava, että hään oisi soanut tietoa näistä meijän kokeistamme.[214]

Jos se seneistä oli meistä ensin äkkiästi kuulla että löytyi Suomalaisia niin kaukana Venäjässä; ja outo muka nähäksemme, että heijän kieli toimitettiin Venäjän nenillä; niin se oli siitten meillen suloinen tietäksemme heijän kielen-toimittajansa seuraanneen varsin meijän tapaamme, kirjuittaissa tätä kieltä; ja sillä ikään kuin jolla kulla suostumuksella tätä vahvistanut ja turvanut. Myö tahomme nyt meijänkin puolestamme pitää hänen puoltaan, koska häänki on nyt vuorostansa tullut toiselta soimatuksi ja luulemme meijän sillä — että otamme tarkempaan tutkistelemuksemme ala, nämät heijän moittimiset — levittävän parempoo tietoa tästä Karjalaisien kielestä, ja sillä-lailla yht'aikoo tarkoittoo "yhtä tietä, kahta asiata." Mutta tahomme jo alustapäin tunnustoo, ettei meillä ouk mitään tietoa tästä Karjalaisten kielestä, paihti sitä mitä olemme soaneet tästä heijän kirjasta, ja ettei meillä ouk vielä ollut niin paljon aikoa, että oisimme luenneet tätäkään kirjoa läviten;[215] myö oisimme silloin ehkä taitaneet antoo parempoo tietoo tästä heijän kielestä; jonka tarkempata tutkistelemista meijän nyt täytyy heittää toiste. Häpiäksemme sanoa, niin emme ole lukeneet paljoa enemmin sitä lukua, jota nyt otamme tässä toimittaaksemme, vaan olemme siitä jo soanneet niin paljon tietääksemme kuin tarvitaan, että kohtata näitä Tutkian (Recensentens) muistutuksia, haettu niistä 5:stä ensimmäisistä luvuista; ja joista suurin osa — ellei kaikki — ovat tyhjät ja joutavat.

Ensinnik, niin näissä moittimisissa tavataan kolmet suurta vikoo, nimittäin: ensiksi, ettei Moittaja tunnek sitä kieltä, jota hään tahtoo moittia, tahi jonka kirjutosta hään on muka oikaisevanaan; toiseksi, että hään voatii, jotta se pitäis kaikissa olla Suomenkielen mukainen; ja kolmanneksi, ettei hään tunnek Suomeakaan.[216] Kukapa meistä siitten panis kummaksi, että näin toimitetut, suurin osa näistä hänen moittimisistaan vaipuuvat itestään ja kiäntyyvät tyhjiksi.[217]