Hään alkaa muka näyttää mitenkä se on mahotoin, että Venäläisillä nenillä kirjuttoo Suomalaista kieltä ja antaapi sentähen asian-koskevillen sitä neuvoa, että vastapäin ottoo Suomalaisia neniä täksi tarpeheksi. Siitten rupiaa hään nimitössanoja perkamaan; ja sanoopi: "se ei ouk muka laitollinen, että nenä g on pantu merkihtemään h." Mutta, kah miksikäs ei? Sillä koska Venäjän kielessä ei löyvyk yhtään nenee, joka merkihtee tätä selvee h, niin täytyy meijän toimittoo sitä jollakulla toisella; silloin mahtaa g olla niin otollinen kuin ykskään muu (erinomattain koska g toimitetaan tässä toisella nenällä, nimittäin g — ellei tehtäisiin yhtä järkiään uusimuotoista nenee) ja vielä otollisempi, koska se on (eänensä suhteen) lähin tätä h, ja muutenkin, jo muissakin kielissä soanut monenaisia ja erinäisiä merkityksiä.[218]

Siitten sanoopi hään: — "kuitenkin samoa h toimitetaan toisellakin nenällä x, eli yhtä eäntä kirjutetaan kahella erinäisellä tavalla. Mutta tässä on Tutk. erehtynyt; ja juuri niillä samoilla sanoilla, joilla hään on tätä muka toistavana, niillä tahomme osottoo, että heijän välillä on suuri eroitus, ja että x merkihtee ch, tahi yhtä kovempoo karaistettua h, joka ussein pannaan siihen, kuhun Suomalaiset panpovat n, erinomattain Mihin-Loukassa (i Casu Penetrativo) ja Tehtävissä-Toimitussanoissa. (i Verba Passiva.) Niin e.m. kirjuttaa haan tächti jota Tutk. lukoopi tähti vaan pitäis vissiin luettaman tächti t. tähhti; lagioittix joka ei ouk luettava lahjoittih, mutta lahjoittich t. lahjoitihh ('lahjoittiin'); axtagax (ahhtahahh, ei ahtahah) 'ahtahan'; tuldix Ierusalimax (tuldich Jérusalimach — mutta ei tuldih Jerusalimah) 'tultiin Jerusalemiin' j.n.e." Tällä tavoin on se Karjalainen Toimittaja tahtonut tarkeemmalla kirjoituksella nouvattaa kielen hienompiakin eännöksiä.

Siitten sanoo Tutk. "niin varmatoin (osäker) kuin Toim. on, koska hään kirjuttaa h niin tietämätöin on hään myöskin, milloin hään kirjuttaisi sitä Suomalaista ä " (eihään täss' ouk puhettakaan Ruohtalaisesta!) Vaan tässä toas osottaa Tutk. tietämättömyytensä Suomen kielessä, eli oikeemmittain Savon puheessa, silläpä häntä voitetaan tässäkin omilla sanoillaan. Niin e.m. luuloo Tutk. että se on viärin kirjutettu, koska Toim. kirjuttaa pimieschschja (pimieschschä) ja elja (elä); ja tahtoo että pitäis olla pimiäschschä, älä. Hään ei tunnekkaan että se on varsin Savon puhe sanoa: "pimeessä, elä", ja että se siinäkin eroittaiksen Iitin puheesta.[219]

Samaten syttää haan T:n ei osanneen aina oikeen toimittoo i, tahi että se sitäkin merkitti monella tavalla.[220] Vaan siinäpä se on luettava hänellen ansioksi, että hään muka eritavalla toimittaa eänen erinäisyyttä.[221] Tämä joka meijän mielestämme on yks ansio, lukoopi Tutk. yheksi viaksi; erinomattain jukkii hään paljon niistä monista pienistä liitto-paikoista (accenter) joilla Toim. on tahtona merkittää karaistamuksia, ja painamuksia sanoissaan, tahi heijän into- ja painopolvia. Ja jos se joskus paikassa löytää tämän pienen merkin pois-olevan (joka usein katkiaapi painatessa), tahi istuvan kalleellaan, silloin se jo lukoo tätä pientä painon-virhettä kauhiaksi kielen-rikoksi ja rupia siitä jo telmämään Toimittajan huolimattomuuesta ja ymmärtämättömyyestä. Tiennöön hänet, minkä tautta Tulk. tahtoo kaikkia näin saattaa pahimmaksi? Mutta saahanpas kahtoa mitenkä hään ite kirjuttaa Suomeansa, jos ei siinäkin löyvetäk vikoja? Se joka näin moittii muita, mahtaa ite olla moittimatak ja ilman puutokseta. Tutk. ei ouk ite kirjuttanut toista kymmentä Suomalaista sanoa, ennen kuin heissä jo löyvetään virheitä monellaisia, ja kaikellaisia; paino-virheitä,[222] kielen-virheitä,[223] ja keannös-virheitä.[224] Se joka on niin tarkka toisen kanssa, että hään, niin kuin sanottiin, lukoo pikkuruikkuisia painon-virheitä viaksensa, sellaisia joita ei toinen oisi viihtinyt nimittääkään, se joka nuhteloo siitä, että sanat ovat painatessa vajuneet yhteen e.m. itschepidäjän, kuin pitäis olla itsche pidäjän (p. 146); tahi että ne ovat yhteen-liitetyt e.m. jogo-kukkan (p. 155) kuin ne hänen mielestä oisi pitänyt olla erinäiset jogo kukkan, — hänen kirjutoksissa ei piek löytyä semmoisia anteeksi-annettamattomia virheitä, kuin se äsken mainittu Gud (kuin pitäis olla ljud ) p. 144.

Mutta luetaanpas vielä! Tutk. lausuu: "Ehkei lukia mahak älyä kaikki ne monet vastukset, jotka ovat tässä kohtaneet Toim:aa, pitäis hänen kuitenkin havaitseman, miten huokiaksi hään on luullut tätä työtänsä, ja sitä muka huolimattomuutta, jolla hään on tätä asiata käyttänyt; elleime luettaisi muka syyksi hänen taitamattomuutta Suomen kielessä, liioitenkin Karjalaisten puheessa. Että asia mahtaa toin-perästä olla näin, siihen uskoon lähemme vielä huokeemmasti, koska paitti hänen puheen-virheitä (ortografiska fel) vielä kerran kahotaan millä tavalla hään muka käyttää kielensä, taivotuksissaan ja piiroksissaan"; (jolla Tutk. ymmärtänöön kielen-virheitä, grammatikaliska fel) — "Tässäkin taas tavataan sovittamattomia [sovittamattomuus, motstridighet, inkonsequens] ja outoja sanantapoja, joita en tiiä itekkään mitenkä niitä selitettäisiin. Niinpä on e.m. hänen puheen-karaistamus [puheen-karaistamus, accentuation] varsin outo ja vasten Suomen-kielen luontoa." (Nyt tuloo hään kaikki totistuksineen). Niin e.m. kirjuttaa hään mjané (mäné) kuundalé (kuundalé), jota Tutk. lukoopi "mänee, kuundalee", ja joka hänen mielestä pitäis olla mäne, kuundale. Samaten kirjuttaa Toim. tulélla (tulélla) tulét (tulét) kuundéli (kuundéli), jota kaikki Tutk. moittii, luuloo villiksi, ja sotivan meijän kieltämme vasten. Mutta tässä taas osottaa hään omoo taitamattomuuttansa, ja juuri näillä sanoilla toistaa toisen tarkautta, kielensä kirjuttaissa. Sillä kennen luvalla Tutk. lukoo näitä into-polvia, paino-polviksi? Sanassa kuundalé hään neä hyvin kyllä minkälaiset paino-merkit ovat; mitäs hään siitten lukoo mänee, kuundalee, kuin pitäis lukea mäne', kuundale', tahi mäné, kundalé? Onhaan se että tahallaan toisen puhetta sotkia.[225] Jos hään nyt väheekkään tuntoo Suomea, niin hään selittää että juuri tässä samassa Lovessa,[226] nimittäin Käskeväisessa kuin myös kieltäväisissä puheenpiiroksissa (i nekande talesätt) karaistetaan Suomessa aina tätä viimeista nenää, ja jos kohta kirjutetaan mäne, niin sitä kuitenkin puheissa sanotaan mänè. Tätä tehään muuten monella tavalla, nimittäin sillä lailla, että Hämäläiset ja eteläisemmät Savolaiset sanoovat mäneh; mutta pohjoisammat, ja Karjalaiset, mänek; Pohjalaiset taas, mänet j.n.e. Samaten sanotaan tùlèlla (siinä on into kummassakin polvessa). Ei myökään oisi tätä ennen hoksana, ellei me oisi siihen tulleet johtatetuiksi tämän Karjalaisen tarkoituksella. Samaten myös tùlè, t. tuleh, tulek, tulet. Kuin Tutk. on ensin näin nuhtellut Toimittajan kirjotusta tahi kirjoitustapaa, niin rupia hään erittäin ruotimaan hänen keännöstä. Hään voatii häneltä ei ainoastaan, että hänen (joka on iho-ensimmäinen näissä aikeissa, ja joka nyt enskerta toimittaa kielensä kirjallisesti) pitäis jo tekämän sitä niin tarkasti ja täyvellisesti kuin Suomalaiset, jotka ovat jo kirjuttaneet kieltänsä 300 aastaikoa,[227] tahi että hänessä yksinään pitäis löytyä sitä toimetta, joka meissä yhteisesti; mutta hään voatiipi vielä enempi, hään voatii myöskin että hänen keännökset pitäis olla niin luonnolliset ja taijolliset kuin meijän, jotka on jo monelta piispalta ja papilta luetut ja oijaistut (vähäppäs se vaatii!). Mutta ei sillä kyllä: hään voatii ei ainoastaan että hyö pitäis olla perustuskielen-mukaiset, vaan että hyö myöskin pitäis nouattaman Venäjän ja Ruotin keännöisten somaisuutta. Sen eistä hään verrottaa heitä ei ainoastaan perustuskielen kanssa, mutta myöskin, milloin Suomalaiseen,[228] milloin Venäläiseen keännökseen ja vetää milloin yhen, milloin toisen näistä keännöksistä hänen nenänsä eteen, ja kiittää heitä hyviksi, että sillä haisuttoo tämän Karjalaisen rukka.[229] Ensin hään kyllä muka sanoo (p. 143): "että Biblan keännökset pitäis kaiken mokommin olla selvät heillen, joillen niitä aivotetaan; siihen tarvitaan ei ainoastaan, että keännös on tehty perustetuilla tievoilla, ja sen kielen luontoa myöten jolla se on tehty, mutta että myös se ulkonainen puheen-piiros ja puku pitäis tehtämän ja sovitetteman saman kielen tapoja myöten." — Mutta tokkos hään nyt tällä tarkoituksella tutkii tätä kirjaa, kuin hään siitten p. 150 rupia hänen keännöstä moittimaan? Ei ikään! Hään ei tiiä itekkään, mitenkä hään saattaisi sitä hyvin alentoo. Sen eistä hään verroittaa häntä kolmella kielellä ja kolmella erinäisellä puheen-piiroksella.

Hään alkaa taas alku-lehestä, ja moittii että Toim. on ottanut sitä Venäläistä sanaa svjatoi (svätoi) merkihtemään "pyheä". Tässä hänellä on aivan oikee, sillä ei pie peseensä hieroa. Mutta ei hään tämä ouk Keäntäjän syy? Nämät Karjalaiset ovat jo ennen häntä soaneet tällaisia sanoja kielehensä uskomus-opistaan. Koska heillä on Venäläisten oppi, niin ovat myös sillä soaneet muutama Venäläistä sanoo puheessansa; myö olemme Ruohtalaisista nouvattaneet kymmenesti enemmin. Sanotahan meilläkin Santti Yrjänä (Sankte Göran). Eikä pyhä (meijän kielessämme) ouk soveltuva semmoisiin paikoin, ellei me Turkulaisten tavalla rupia sanomaan "Pyhä Pietarbori." Mitä niihin muihin Venäläisisiin sanoin tuloo, tahi siitä Venäjäntelemisestä (Russiserande) josta Tutk. monesti puhuupi, niin ei myö ouk löytäneet sitä muualla kuin alkulehessä; eikä Tutk:kaan on ollut hyvä muita paikoja nimittää.[230] Sitä vastoin olemme ihmittellyt tätä heijän kielen puhtautta, ja keksinyt että Toimittaja on varsin harjoittanut oman kielen tarkoittamusta, ja siinä aivotuksessa sepittänyt uusia sanoja, joihen joukosta myö e.m. luemme Schuurischyndy, jota Tutk. löytää moitittavaksi, koska se ei varsin toimitak Greek. sanaa paidion (lapsukainen), ehkä Toim. aivan tällä sanalla tahtoo eroittoo tätä Jumalista lasta muista lapsista, osottain hänen ylhäisestä syntymistä. Siitten toas lukoo Tutk. näihen keännös virhein joukkoon, pieniä painon-virheitä; että niillä muka hyvin lisätä niitä toisia. Ilman että tuntea näihen Karjalaisten puhetta, niin hään moittii että kirjuttaavat aita, polta,[231] palka kaiki, kuin pitäis (meijän puhemme jälkeen) olla aitta, polttaa, palkka, kaikki. Jos Tutk. tahtois näin tarkeemmin tutkistella meijän nyt äsköin (vuonna 1819) painettua Suomalaista Raamattua, jota hään kiittää hyväksi; niin hään löytäisi tuhansittain sellaisia, ja suurempiakin virheitä (ikään kuin hänen omassakin kirjuituksissaan.[232] Siitten sanoo hään toas: gjandjax (händäh — sic!) on yks iso kirjutos vika, (joka merkihtee häntään — i svansen) kuin pitäis muka olla hända — honom.[233] Mutta se ei ouk (sic) kuin Tutk. lukoo, vaan se on händäch; eikä se pitäis olla hända (Mikän Loukassa) vaan se pitäis olla häntä t. hänet (Mitän Loukassa, Yksinäisyyen Luvussa)[234] — Niätsä nyt taas mitenkä oikastaia ite eksyy, ja eksyttelöö vielä muita. Nyt on moni Loukas (kasus) Suomen kielessä yhteinen, e.m. Minkän Loukas (Yksinäisyyen Luvussa) sisällensä suljee sekä Genetivus että Accus. Totalis; ja (Moniaisuuen Luvussa) Genet. Penetrat. et Instrument. Koska nyt ei tunnetak Karjalaisten kieltä, kussa myöskin mahtaa olla tällaisia yhtenäisiä Loukkaita niin se on varsin ymmärtämätöin meiltä, että näin julkisesti rupia siitä riäveämään ilman perustuksetak. — Siitten taas: pygittjatyö (pyhättyö?) on yksi ei moitettava toimittaminen Greekal. sanasta nezeusas (puastettua) — Sepä oil kumma, että Tutk. tok löysi yhtä sanoo, joka "ei ollut moitittava".

"Eiköhään Karjalaisten kielessä löytyisi muuta sanaa, joka merkihteis katto (tak) kuin katos (Gen. katoksen ), joka Suomenkielessä merkihtee, ett lider". Mutta katos ei merkihtekkään meijän puheessamme yhtä liideriä, vaan ett skjul, ett tak, som är uppfatt för tillfället, ja sanotaan useemittain pienistä mökkiläisten hökkelistä ja torppa-tölhöstä. Se on sen eistä meijän mielestämme tässä paikassa hyvin sopiva, koska tässä puhutaan siitä majasta kussa Jesus syntyi.

"Tokkos ragvagash (rahvahasch) taitaa merkihtee ihmis-kansoa, pakanoita, ja Synagogoa?" Jos muka pakanat ovat "ihmisä", ja jos rahvas merkihtee "ihmisten kansoo"; niin miksikäs se ei siitten taitaisi myös merkihtee yhtä pakanallista kansoo? Yhtä paikkoo missä rahvas merkihteis synagogoo (Juudalaista opetushuonetta) ei löyetäk missään; mutta ainoasti, että se yhessä paikassa (4, 23) pistetään tämän sanan siaan, kosk' eivät Karjalaiset ymmärtänneet mitä tämä vieras sana merkihti. Sen tähen kuin meijän Raamatussa luetaan: "Ja Jesus vaelsi ymbäri kaiken Galilean, ja opetti heidän Synagogisansa", niin Karjalaisella on: J käveli Jisus kaikie Galilejoa-myöt, i opascht rahvahaschscha; joka merkihtee: "ja opetteli rahvahassa t. rahvahasta." Sanokoon lukia mikä keännös näistä on selvin, ja jos rahvas siks merkihtee synagoga, jos se tarkoittaa niitä ihmisiä, jotka kävivät synagogissa? — Siitten moittii Tutk. taas että Toim:lla on "voimattomat", kussa meijän keännoksessä on "sairahat"; mutta meijän mielestä on voimattomat parempana arvattava, sillä se on laveampi merkityksestään, ja niin kuin tunnetaan, niin toivat Vapahtajan luokse ei ainoastaan potilaisia (sairaita); mutta myös vanhuueltansa voimattomia.[235]

"Se kaunis vertaus 6:ssa värsyssä 5:ssä luvussa, joka Greekan kielellä kuuluu: peinontes kai dipsontes ten dikaiosynen (vanhurskautta nälkäisiä ja janoovaisia), on tykkänään kavottu, näillä Toimittajan varsin tyhmillä sanoilta: tahtojat ja suvatsiat." Mutta totta kaikki Toimiltaja paremmi kuin Tutkia havaisi, ettei se mitenkään käy Karjalaisten puheessa sanomaan "hään juop rakkautta, tahi syöp oikeutta ", ja sentähen tässäkin seuraisi sitä Tutkialtakin jo julistettua lakia, että erinomattain tarkoittaa kielen luontoa, ja hänen ulkonaistakin piirosta. Go (ko) eli se Suomalainen liitto-polvi ( particula enclitica ) ka, kä, ei pie olla eroitettu sanasta ei (ei) johon se kuuluu. Niin sitä kyllä Suomessa aina kirjutetaan, vaan ei ouk sen eistä kieletty olemasta toisin, muihen puheessa. Meijän aatoksemme perästä, niin tämä pieni sana ei ainoastaan on liitettävä yhteen eillimäisen sanaa kanssa, mutta myöskin jälkimäisen, e.m. "eiköshään tule", eikä ainoastaan: "eikös hään tule". Että asia mahtaa olla semmoinen arvataan siitäkin, etta Suomen-sukuiset kielen-kirjuttajat ovat olleet kahappäin arvellukisssaan, mihin sanaan hyö liittäisivät näitä liitto-sanoja, eillimmäiseenko vai jälkimmäiseen sanaan. Suomalaiset ovat liittäneet heitä aina lopulla, eillimäisen sanan; vaan Virolaiset ovat toisinaanki liittäneet heitä allulla jälkimmäisen sanan.[236]

"Anto-paloja" [anto-paloja, allmosor ] on ehkä myös ollut toisella puheen-piiroksella toimitettava, kuin pakkoaisilla "(pakkoaisilla), kerjäläisillä." Mutta eipä Tutk. osana itekkään toimittoo sitä sen paremmaksi; eikä hään nyt tainutkaan osottoo meitä Suom. Bibliaan, kussa seisoo almut (!) tehty Ruohtalaisten sanasta allmosor, ja Saksalaisten almosen.