"Tokkohan viishash (viischasch) 'viisas' myöskin taitaa merkihtee yhtä velhoista (skrymtare)?" Taitaa kyllä veikkonen! Sillä viisas merkihtee ei ainoastaan yhtä oppinutta tahi tietävätä miestä; mutta se merkihtee liioitenkin yhtä noitaa ja poppa-miestä t. tietäjätä, koska hänellä luullaan olevan enemp tietoa kuin muilla. Koska nyt nämät ovat usseemmittain suuria velholoita, niin se sana viisas ei ainoastaan merkihtee "velhoo", mutta siitä on myös syntynyt sana "viisastella", joka merk. että "pettää, laitteleita, koirastella."
Tässä nyt Tutk. lopettaa moittimuksensa, ja tässä myökin jo lopetamme meijän muistutuksiamme. Että hyö ovat olleet pitkälliset ja joutavat, tunnustamme itekkin; mutta se on tullut siitä, että Tutk. on kerroinut paljasta jonni-joutavata. Nyt maha vähä kukiin löytää, mitä myö jo alussapäin sanomme, että suurin osa näistä hänen muistuttamuksistaan ovat tyhjiä jurritamuksia, jotka ovat siitä syntyneet, ettei Tutk. ollenkaan tuntenut tätä Karjalaisten kieltä, että hään voatii, jotta se pitäis kaikissa olla meijän puheemme mukainen, ja ettei hään itekkään aina tunnek meijän puheenmutkat. Kaikki ne virheet, jotka hään niin muotoin on käsittänyt, ei ouk muita kuin pieniä paino-virheitä; ne toiset ovat kaikki Karjalaisten puhetta, jossa se eroittaiksen muihen puheesta. Seneistä kuin Tutk. valittaa siitä hänen "isosta vaivastaan", kaikkia näitä virheitä haetessaan, niin meijän täyty sanoa, että kaikki hänen vaiva on männyt hukkaan; ja että se näyttää, kuin oisi hään ainoastaan ottanut tämän vaivan peällensä, tätä kirjoa muka soimataksensa, vaan ei hänen kieltänsä tiiustellaksensa.[237]
Kuin olemme nyt kerran toimittaneet, ettei nämät hanen moittimiset maksak mitään, niin tahomme myökin vuorostamme jotaik sanoa tästä kirjasta. Nimittäin ensinnik hänen kielestään, ja siitten hänen keännöksestään. Koska ei meilläkään ouk muuta johtausta heijän puheesta, kuin tämä kirja, niin emme taija varsin sanoa, jos se kaikissa toimittaa sitä oikeen, vai ei. Mutta jos saisimme peättää sitä myöten mitenkä meijän Karjalassa hoastetaan, niin se on merkillisellä tavalla nouattanut kielen henkee, luontoa ja puhtautta. Myö mainihtimme jo toanon, että myö ihastuimme kuin näimme, tässä äkkinäisessä kirjassa, meijän omoo puhettamme. Nyt tahomme myös nimittää missä se meijän puheesta eroittaaksen. Meillä ei ouk suinkaan ollut tilaisuutta laveammasti tätä kirjoa lueskentella mutta siitä vähästä joka olemme siitä tiiustellut, niin se on erinomattain, seuravaisessa:
1) Usseemmissa paikoissa kussa meillä on s, niin heillä on sch, e.m. schano, "sano", ja missä meillä on ts, siinä heillä toas on tsch, e.m. kutschun, "kutsun". Tällä tavalla puhutaan jo meijänkin Karjalassa, vanhalla voitto-moalla (i gamla Finland), liioitenkin niiltä Venäjän uskoon kuuluvaisilta.
2) Kuin sanat meijän kielessämme Tehtävissä Toimitussanoissa[239] aina lopettaiksen polvella aan, ään (Olevassa Ajassa,[240] ja polvella iin (Olleessa Ajassa), niin hyö heijän kielessä lopettaiksen Olevaisessa, ach, äch, ja Olleessa ich, e.m. nähtich (nähtiin). Samaten teköövät myös Tekeivissä Toimitussanoissa, e.m. oschuttich (osoittiin, osottiin).
3) Toivovassa Lovessa,[241] niin lopettaavat sanojansa polvella ua, e.m. schanokkua, tiijuschtakkua, jota meijän Karjalaiset ja Norin rajoilla asuvaiset Suomalaiset peättelöövät nenällä oa, e.m. sanokkoa, tiijustakkoa, ja Savolaiset polvella oo, sanokkoo, tiijustakkoo. Pohjalaiset nenällä aa, sanokaa, tievustakaa; Turkulaiset polvella a, sanoha, tierustaka, Hämäläiset polvella kai, sanokai, tielustakai. Viipurilaiset, kee, sanokee, tiiustakee, j.n.e.
4) Samaten lopettaavat Mitän loukkaansa Yksinäisyyven luvussa polvella ua, e.m. kuningua, kussa meijän Karjalaiset ja Ruijan Suomalaiset sanoovat oa, e.m. kuninkoa, t. kuninkaa, e. kuninkasta.
5) Yksi varsin merkillinen sanan-tapa tavataan heijän kielessä, siinä, että hoastaavat tahi toimittaavat yhtä ymmärtämystä kahella tavalla, nimittäin (niin kuin myö) Mikä-loukkaalla ja Tekevillä Toim-sanoilla (genom nominativa och verba aktiva) tahi Mikä-Loukkaalla ja Nimittämättömillä Toimisanoilla (genom nominativa och verba impersonalia) (joita pannaan heijän sialla) ja jota näyttää varsin oleva heijän puheen loatunsa, e.m. hyö kuuneldich (hyö kuuneltiin) hyö schanottich (hyö sanottiin) kuin meijän puhemme jälkeen sanoisimme "hyö kuuntelivat, hyö sanoivat." Mutta ehkä tämä kyllä näyttää ouvollen, niin se on uskottava, että ennen meijän puheessammekin on näin sanottu. Savolaiset sanoovat vielä nytkin usseemmittain "myö kuultiin" kuin muualla sanotaan "me kuulimme", ja "myö sanottiin", kuin muualla sanotaan "myö sanoime". Tämä on varsin sama sanantapa; mutta tämä ei sanotak Savossa muuten kuin ensimmäisessä mainoksessa monaisuuen luvussa (uti första personen i pluralis numerus) sillä minä en muistak kuulleeni heijän millonkaan sanonneen " työ (t. hyö) kuultiin " (toisessa ja kolmannessa mainoksessa) voan sanoovat silloin aina (toisten Suomalaisten tavalla) " työ kuulitten " ja " hyö kuulivat." Enkä ouk myös kuullut heijän yksisessä luvussa[239] sanovan: " minä (t. sinä, e. hään) kuultiin;" mutta ainai "minä kuulin, sinä kuulit, hään kuuli." Jos nämät Venäjässä asuvaiset Karjalaiset puhuuvat samalla tavalla yksisyyenkin luvussa, kuin puhuuvat monaisuuessa, en taija varsin sanoa; voan että ne mahtaa näin puhua muillakin sanoilla kuin vara-sanoilla (pronomina) arvataan siitä että e.m. 20:nenessä värsyssä 2:sessa luvussa seisoo: " Kuóldihh hänen hengen etschtschiät " (kuoltiin hänen henken etsiät) jota meijän puheella ei käypi mitenkään muuten sanoa, kuin "hänen henken etsiät kuolivat."
Tästä näyttäisi kuin oisi heillä paha muka toimittoo tehtäviä ymmärtämyksiä koska käyttäävät tehtäviä toimisanojansa, yhistettynnä vara-sanoilla eli nimitys-sanoilla, mainimattominna toimi-sanoina, toimittaaksensa heillä tekeviä ymmärtämyksiä;[240] mutta Savolaisten puheesta jo havaitaan ettei siitä ouk vastusta pahoakaan. Sillä kuin mainimattomilla toimitus-sanoillaan tahtoavat toimittoa Tehtäviä ymmärtämyksiä, niin sovitteloovat heihin mitä-loukasta (ackusat. partialis) ja kuin samoilla sanoilla tahtoovat toimittoo Tekeviä ymmärtämyksiä, niin sovittaavat heihin mikä-loukasta (nominativus). Niin e.m. " myö vietiin sinnek " (vi förde dit) sanotaan Savossa, kuin muualla sanotaan "me veimme sinne", joka merkillinen puheenparsi toimittaa tekevätä ymmärtämystä, ja sanasta sanaan merkihtisi: man förde vi dit; mutta, "meitä vietiin sinnek" (vi fördes dit) eli sanasta sanaan: "man förde oss dit", sanotaan aina tehtävissä asian laitoissa. Tämä toistaa ettei Suomenkielessä ollenkaan (toin perään puhuttu) löyvykkään tehosanoja jos ainoasti mainittomia, joita käytetään vuorottain, milloin tekosanoin[241] milloin tehosanoin toimittamiseksi.[242]
6) Niin kuin meijän puheessa, niin on myös heijänkin puheessa jälki-sanoja (postpositioner) kussa muissa kielissä on esi-sanoja (prepositioner); mutta ei ainoastaan sillä että panoavat heitä jälellenpäin, hyö liitteävät heitä vielä kiini siihen eillimmäiseen sanaan, niin kuin liitto-polvia tahi liitto-puheita (dictiones encliticæ) ja katkaisoavat heitä (ehkä sentähen) lyhyemmiksi, sillä että heitteävät pois liitto-sanan viimeistä polvee, e.m. "tiedä-myöt, Hiirodan-luó", Muarien-kera, jota meijän puheella sanottaisiin "tietä myöten, Heródeksen luokse (luonna, luota?), Muarian keralla", j.n.e.