Piikapa läksi: ja ketollen hään kävi, Ja Uuen-moasta Turkuhun juoksi. Mitäs hän tei? Ja mitä hän vei Emonsa kultansa luokse?
Löysi hän kyntäjän ja Hevoisen ja auran, Ja kaikki hään helmassaan peitti. Kaikki hään voi, Ja kotiisak toi: "Kuules mun kultainen Äiti:
"Mikäpä Herhiläinen lehossama löysin? Moassa se möyräis ja möykkäis. Tarttui niin Karttuihin kiin, Ja turvessa toukkais ja töykkäis."
"Kuules mun Piikasein, kultasein — kuuleppas, Laske häntä mehtähän jälleen! Tännepä hyö! Tuloovat. Myö Vaipumille pois tästä välleen."
Niinpä ne laulovat Kalevaisen lapset, Ja minä heijän voimansa kiitän. Moasta ja soist', Muuttivat pois, Eik heit' ouk kuuluna siitten.
G—nd.
HULIVILI.[277]
(Poika Joukkahainen laulaa Ukko Vilhuisen tuassa, Tyttölöihen kuulla).[278]
Minä olen poika, jot'ei surut paljon paina; Vilpiä ja hilpiä — niin olen minä aina.
Mutta enmä aikoin tulek, olla eneän teällä, Sillä vaimot valehteloo paljon minun peälle.