Luoja, sun lahjais ja kuriis on lässä — Yhet jos koroitat, alennat toiset! Parhaimmat pajarit, pahimmat loiset, Nukkuivat tässä.
Orjat ja Herrat ei eroittu joistaan. Tekivät sovinnon viha ja vaino. Ylpeys tässä, ja tässä se kaino — — Tapaisi toistaan.
Aura, kust' tieto, ja viisauen valo, Valaisi moata, ja laveast loisti; Kirjat — jotk' asiat vanhimmat toisti, — Kaikki ne palo.
Hovrätin seästöt, ja Oikeuen kätköt, Kaikki ne tuperoi tuhvaksi välleen; Tuli ei suvanna suojoa kellen. Hirmuisat hetket!
Kirkkokin kuuluisa (Suomessa suurin) — Mokoma laitos, oot päiviäis nähnyt! (Tuli jo muinonkin turmiois tehnyt) — Hävittim juurin.
Tornikin, jota niin kauniiksi tehtiin, Kusta jo kuparin sointua kuultin;[279] Jota juur' vanhaks' ja lujaksi luultiin, Lieskana nähtiin.
Ilo se muuttuupi murheeksi välleen! Muinoisat muistot! Voi autuas aika! Kaikki on kavonna, Ainoast' paikka Löytyypi jälleen.
G—nd.
Viittaukset:
[1] Onneksein, en kuitenkaan ottanut moallen kaikkia kirjojani ja käsitekojani. Mitkä kaupunnissa olivat, säilyvät; niin myös sen kirjaksi painetun Otavan, joka oli kirja-sitojan korjuussa.