Ruotin kielellä oisi tämä laulu arvaten näin:
Låt oss börja, låt oss våga, — Blygoms ej för våra stämmor! — Om som unge än vi sjunga, — Höja våra späda röster! — Svag är den förgätnes visa. — Låt min Sångmö lyran stämma, — Mina perlor sakta klinga, — Mina Tyska smycken tala — Med de Svenskes hårda termer! — Åbo argor åt dem som kälta, — Messingspipor åt dem som knota! Stigom syskon på det blåa, — Honungsgräset såsom brudar! — Hämtom derifrån ett såll fullt, — Utaf Spir-gräs full en vacka; — Bindom deraf grön en matta, — Sjungom rosor på vår gångstig, — Då vi gå till våra Gudar, — Till de rena, trogne Gudar!
[18] Tämä tarina löytyypi pian yhellä tavalla toimitettu vanhanaikuisissa Ruohtalaisissa lauluissa, jotka vielä lauletaan erinäisissä muakunnissa. (Svenska Folkvisor af Geijer och Afzelius, 2 D., p. 229. — Atterboms Poet. Kalend. 1816, p. 20). Jos ei Ruohtalaisten laulu o Suomesta kiännetty, niin ei Suomalaistenkaan ouk Ruohtalaisesta. Tämä ja ne seuravaiset Runot lauletaan samalla tavalla kuin alku-sanat, nimittäin että jokaisen sanan perästä lauletaan aina: "Kaunissa joukos'."
— Neiro, t. neito. — Korko-kengät, Skor med höga klackar. — Hirren päänsä päältä, merkihtee: "Oven piälystä." — Muuttununna, t. muuttunna. — Karunna, t. katonna, kavonna, eli ehkä: "karanna." — Rinta-kisko, t. solki, risku (brisk). — Hohra t. hohta. — Peä-hopeet, diadem, silfver-bindlar, som brukas kring håret. — Pajussa, merkihtee että hään istui puussa; paremp oisi ehke sanoa: "pajukossa." — Karjaluissa, m.y.k. "karjan-alaisessa"; sillä eihään tässä lie puhe "Karjalasta." — Pikarit pinona vierit, merkihtee että hänellä oli niin paljon pikaria, että hään pani heitä pinoon, eikä siinäkään pysyneet, vaan maahan vierivät. — Kaalsit, m.y.k. "kalasi, t. kalisi, t. kalahti" (skramlade). — Pivo, t. "kopra." — Kanniksella, pitäis vissiinkin olla: "kanneksele", (bär hit — "kanna tänne"), tahi jos merkihtennöön: "kannellaisi" (med hvad du bär, tahi: med locket). — Mairen, t. "maihen." — Ruoti, t. "ruoti-vaivainen." — Ruorolla, t. ruovoilla, kalan ruojilla (ben-knotor), taitais myös merkihtää "ruojolla", (dorg, afskrap), ja saattais olla: "Ruojin-ruojolla elänyt." — Elänyn, pitäis olla "elänyt." — Ellemme elkiäs sanelen, jos en ilkiäis sanoa (om jag ej vårdade mig om att såga) mutta elkiäs taitaa ehkä tässä, niin kuin jälestäpäin myös merkihtee "ilkeyttäis." — Tierät, t. tiiät. — Yhren, t. yhen. — Karkeisehen, t. kankaisehen, multaan. — Kiulun täysi, pitäis olla "kiulun täyvän." — Kusmuin, t. kuinsmun. — Elkeeni, t. "ilkeeini, ilkeyttäini." — Minkäs, t. mihinkäs. — Tahrot, t. tahot. — Turjotella, t. heilyttellä (vagga af och an). — Laaja lainen larella, pitäis olla: "loajan laineen lajella" (sköljas öfver) t. ajella (vråkas för vinden).
[19] Tämäkin tapaus kerroitetaan vanhoissa Ruohtalaisissa lauluissa, vaan toisilla nimillä. Siinä Inkeriä kuhutaan Lilla Rosa, Lalmantia kuhutaan Hertigen, ja Eerikkiä, Grefven. (Sv. Folk-Vis, 1. D., p. 116, 120 och 123) tähän tarkoittaa myös yks toinen laulu, kuhuttu, Oväntad Bröllopsgäst, (2 D., p. 3, 212). Se näyttää vähän vähältä, niin kuin asia oisi tapahtunut Suomessa tahi Virossa, ja että se Ruohtalainen laulu olisi kiänetty Suomesta. Tämä on siitäkin uskottava, koska muutamissa Ruohtalaisten muakunnissa alotetaan tällä versyllä: Det var två såta vänner, som höll hvarannan kär; den ena for till (från) Finland, ifrån sin fästemö.
— Varas se vakuhun nais, pitäs ehkä olla: "varraain sen vaussa nai." — Lalmanti, mikähään nimi tämä liene? Lienöököhään Sukunimi, vaan Virkanimi, niin kuin e.m. Vallevan (yks vanha Sankari josta vielä nytkin paljon lauletaan), t. Vallerman (Pilgrim), tahi ehkä Lagman? — Kätkyä, pitäis olla "kätkyveehen, t. kätkyheesen, t. kätkyysen." — Ison kimpun, ett stort smycke. — Kihlajell, t. Kihloojallen. — Lunasti, muka rahalla, t. osti. — Ottakoos, t. ota siitten, t. otapa jos. — Muotohitteis, t. muotoseis, efter ditt tycke. — Sorissa, t. soassa. — Voit'tu, supistettu (contraheradt) pitäis olla "voitettu." — Väein, t. väkisin, väkisek. — Viintupa, t. vihkitupaan. — Miakkan, t. miekoin. — Lutti, t. luhti (loft) ylinen, parvi. Jossa lienet lintu-parvi, niin se lehrä lentemään, nämät sanat luetaan myös yhessä toisessakin vanhassa Runossa (Topeliuksen kootuksessa 2:sessa Osassa 6:lla p:lla). — Silkki, siden. — Kairehtima, t. kutoma, virkad, broderad. — Veljykkeinen, tämä sana näyttää olevan Viron kielestä, jolla se on vellekenne ja vellikenne (veikkoinen). — Ota ohrilta oriis, tag din Hingst ifrån fodret. — Irulta, taitaa merkihtee "iteiltä" (från grodden). — Ikä-lihanen, kuhutaan vanha Hevoinen. — Maata-jalka, t. lyhyt-jalkainen. — Naera-mies taitaa m.y.k. lankomies. — Lareltu, t. lavottu, jaettu. — Nasta, t. nappula.
[20] Tästä Annikaisesta, ja hänen vieraan toivomisesta mahtaa myös se Runo puhua, jota kuulin Juvalla laulettavan, ja joka alkaa: "Annikka soria Neito, istui saaren sillan piässä, sekä istui että itki, uoti miestä onnellista, lykyllistä lyyretteli. Kulta mies merestä nousi", j.n.e. (Lue: Pieniä Runoja, Upsalassa 1818, I. O. VI. josta se on uuesta painettu v. Schröterin Finnische Runen p. 118) samasta neijosta lausuupi toinenkin Runo, jota lauletaan Arkangelin liänissä, ja joka alkaa: Annikk' oli soaren neiti, se oli poukkujen pesiä, voatehitten valkaisia, j.n.e. (lue: Topeliuksen Vanhanaikuisia Runoja, 2. O. 6. p.). Tästä arvaamme tämän asian tapahtuneen Suomenmaassa. Mutta Ruohtalaisissakin vanhanaikuisissa lauluissa hoastetaan samoo tarinata, yhessä laulussa kuin kuhutaan: Jungfru-köp; vaikka siinä ei nimitetä hänen nimeensä. (Svensk. Folk-Vis. 1. D. p. 92). Merkillinen on myös että Saksan, Hollannin ja Englannin maissa lauletaan vanhuuesta, yhestä prinsessasta nimeltä Anna, joka niin ikään sala-kähmessä vietiin pois vieraillen maillen, ja jota luultaan olleen yhön Englannin muinosen Kuninkaan tyttären, jonka veivät Meklenburgin. Oisikohaan nämät Suomalaiset runot hänestä puhuvia?
— Kaitsea, vårda, handhafva. — Kaupunnin Kanoja, Stadens Skönheter, unga Damer. — Kesti, gäst, fremmande. Muutamissa paikoissa se merkihtee myöskin "loisi, koturi", inhysning. — Pelto-paita, taita merkihtee sellaista aivinasta tehtyä mekkoa, jota Hämeessä ruukataan. — Herantiestä lähtehä, "Hera" kuhutaan sellaista pientä vesi-juottia, joka juoksoo kuikeroitteloo. Merkihteeköhään siitten että Hirvi oisi juonut koko lähteen vesisestä tiestä, tahi että hään joi "Härän-tieltä lähteestä" (ifrån källan invid fävägen). — Haivenet, t. hapenet, hår. — Siihen kuolansa valutti, siihen heiti haivenensa, osottaa ikään kuin Hirvi kovasta juoksusta ja janosta, oisi juonut ihtiensä kuoliaksi. — Tuomu, t. tuomi. — Lemmen, lycka, välgång. — Joka siitä lemmem leikkais, den som deri skar sin lycka. — Tehruillen, t. tehtyillen. — Tela, t. rakkineet, botten, underrede, grundställning. — Aluttoillen, pitäis olla Alutetuillen.
[21] Nuoruuvessa minä kyllä kuulin vanhat sanovan, kuinka monta hetkee luettiin tunnissa, mutta nyt se on minulta juohtunut pois piästäin, kosk en silloin ymmertännyt panna muistiin. Hämehessä ja Turussa, on hetki ja tunti yhtä merkittävä.
[22] Tunnin-tuikkari, Bordstussare. Vielä nytkin niin on Savossa ja Karjalassa harva kylä kussa löytyy kelloa talossa.