* * * * *
Olkoon tämä sanottu Slangista ja hänen miehullisuutestansa; mutta hään ei ollut se ainua meistä, joka näinä aikoina tuli kuuluvillen urhollisuuestaan. Suomalaiset ikustivat nimensä tässä 30:nen vuotisessa soassa heijän kauniista käytöksistään ja kauheesta urhollisuuestaan, josta olivat muita kuuluisammat, ja koko Ruohtalaisesta armeasta mainittavat. Viholliset, jotka hämmästyivät heijän uhkeutesta, eivät alussa tieneet mitä väkiä hyö olivat (se oli ensimmäisen kerran kuin meitä vietiin sotaan Saksan moahan). Etteivät olleet Ruohtalaisia, eroittivat kielestä, mutta mitkä olivat — sitäpä ne arvelivat. Hyö tuntuivat heitä seneistä Agmen Horribilis Hakkapaelorum, (Hakka-peälelläisten hirmuista joukkoa), siitä Suomalaisesta sanasta Hakka-peälle, jolla hyö kuulivat heitä soan nuhinassa kehuittavan toisiansa. Sillä se oli vissi, että hyö seisoivat kuin muurit, ja kuhunpäin keäntyivät, niin levittivät kuoleman ympärillensä. Tästäpä moni jo luuli heitä varsin luonnottomiksi, kosk ei heillä ollut se luonto kuin muilla, että voaroissa paeta. Sen vahvistamattoman Saksalaisten kansan sanotaan seneistä pitänneen heitä Noitinna ja Velholoinna, koskeivät luo'it heihin pystynyt, tahi velloittanut heijän mieltänsä; ja uskonneen muka heijän taikauksillaan soanneen kaikki tätä aikaan.[451] Sitä vastoin ne ymmärteväisemmät heistä kiitti heijän käytöstään; ja kuin kirjuttivat tästä soasta, tahi puhuivat siitä Jalosta Kuninkaasta, jota tässä ammuttiin, niin missä voan nimittivät Suomalaisia, niin ylistivät heitä aina muita uhkempia. Myö tahomme esimerkiksi ainoastaan kerroittaa mitä yks Hollannilainen oppinut meistä sanoo, puhuttaissa Gustaf Adolphista ja hänen armeasta: "Stabant Finni tui, ut exili corpore, ita valido, compacto, inconcusso, vi atque animo, qui mille passus supra corpus emineret; reverentia unius ac honesta paupertate invicti. Qui ut mortem metuant aut hostis caussa loco abeant, non magis expectandum, quam ut elementa rerum viribus humanis cedant. Animae ingentes, inconcussae atque immotae, quae, cum libertate vestra ac victoria ex hoste, vitam pariter ac vota terminatis; vos ego, tanquam immortalitatis nostrae formas ac effigies complector; qui, quod scriptor Romanorum severissimus, de vobis ad invidiam prope omnium in terris gentium pronuntiat, adversus homines, adversus Deos securissimi, rem difficilimam jam olim assecuti estis, ut ne voto quidem opus habeatis. Quare aut demens aut ignarus rerum sit, qui contemnendam esse mortem vobis svadeat, quam metuendam esse, nondum didicistis; qui nec morte amittetis, quod non habetis; nec habetis, quod cum morte caeteri amittunt; qui ut domi paupertatem, ita opulentiam in hoste habetis: nec ut caeteri ubique nummo, sed virtute et cetera et hunc paratis", (lue: Heinsii Panegyricus Gustavo Magno consecratus, painettu Leiden kaupunnissa Hollannin moassa v. 1687 p. 22).
Suomeksi niin tämä kuuluisi näin: "Seisoivatpahan sinun Suomalaiseis, niin kehnot kuin olivat ruummiiltansa, niin voimakkaat, lujat ja järähtämättömät olivatten voimastaan ja syvämmestään, joka kohottiin tuhatta askelta heijän ruummiitansa ylemmäksi; voittamattomat kuuliaisuuellansa yhellen, ja kunniallisella köyhyyellänsä. Että nämät pelkäisivät kuolematansa, eli vihollisensa tautta paikaltansa niin liikahtaisi, ei ouk enemp toivomista, kuin että luonto luopuisi liitoksistaan ihmisten vehkeihen kautta. Jalot, järskähtämättömät, ja muuttumattomat urot, jotka vapauellanne ja voitollanne vihamiestänne ylitten, yht aikoo toimitatten elämätänne ja toivotustanne; teitäpä minä sen eistä syläilen meijän kuolemattomuuen kuvinna ja osottojoina. Työ — niin kuin Ruomalaisten enin uskottava Tarinoittaja teistä lausuupi, kateeksi pian kaikillen ihmiskunnillen moailmassa, — vakuutetut ihmisiä ja Jumaloita vasten, ootten jo muinonkin nouvattaneet vaikeihimman asian, ettei tarvitakkaan yhtä toivotusta. Sen tähen se on hullu ja mieletöin, joka tahtoisi vakuuttoo teitä kuolemata säikähtämästä, jonka pelkämistä etten ou vielä oppineet. Työ — jotk' etten kuoleman kautta kavotak sitä, jota teillä ei ouk; ja joilla ei löyvykkään sellaista, jota muut kuolemallansa kavottaavat; — jotka, niin köyhät kuin oletten kotonanne, niin äveriät outten vihollistenne ylitten; tätä ja muuta käsitätten, ei niin kuin muut rahallansa, kussakin paikassa; mutta urhollisuuellanne." Tällä tavalla ylistivät meitä muut vieraat kansaat! Se on seneistä outo, ettei Ruohtalaiset, heijän Tarinamuksessa, nimitäk meistä niin mitään. Mutta tunsippahan heijän Kuninkas meitä arvata. Hänen sanotaan seneistä rakastanneen meitä enin muista, ja aina luottaneen Suomalaisiin isoimissa henken paikoissa.
DANIEL CAJANUS ELI SE PITKÄ SUOMALAINEN.
s. 1704; k. 1749.
Daniel Cajanus tahi "se pitkä Suomalainen" (Den långa Finnen) kuin häntä myöskin kuhuttiin, on tullut kuuluvillen ympärin moailmata pituuestansa. Hään mahto olla syntynyt Pohjan moalla, Paltamon pitäjässä, kussa hänen isä Anders Jeremiaksen-poika Cajanus oli Kappalainen. Tämä hänen Daniel niminen poika oli 4 kyynäriä ja 4 tuumaa pitkä,[452] ja matkusti ympäri Europoo näyttäitemässä rahan etestä. Tultua Preussin moahan, niin Kuninkas Fredrik II samassa pestuutti häntä sotamieheksensä, ja pani häntä siihen isoon Gardiinsa.[453] Mutta Cajanus oli Saulina muihen joukossa, ehkä nämätkin olivat pisimmät miehet, kootut ympärin Europoa. Kuninkas ei tainut sen eistä häntä pitää, vaan anto piirittää hänen kuvansa, jonka se pani seisomaan yhteen saliin Postdamin kaupunnissa.[454] Kuin Cajanus oli kyllästynnyt, että näin kulkea ympärin maita, näyttelemässään, niin hään koottua paljon rahaa, viimen seisahtui Harlemin kaupunnissa Hollannissä, jossa hään rupeisi elo-leiväksi,[455] kunnialliseen taloon, kussa hään myös kuoli s. 27 p. Helmi-kuussa v. 1749, viisviienelläkymmenellä aastajallansa. Häntä hauvattiin s. 3:tena päivänä Maaliskuussa; ja kuin hänen kirstua mitattiin, niin se oli 4 kyynärtä 2 korttelia ja 1 tuumaa pitkä, tahi 5 tuumaa vajoo 5 kyynäretä; leveyveltään se oli 1 kyynärä ja 9 tuumaa. Hään heiti jälestänsä paljon rahaa. Hään lahjoitti 12,000 gylleniä[456] Lutherilaisten lapsi-huoneellen Harlemissa, 6,000 gylleniä niillen Uuistetuillen Franskalaisillen pakolaisillen (till de Reformerta Franska flyktingarne), ja 1,500 gylleniä Mennoniittiläisten seurakunnallen[457] tässä kaupunnissa. Hänen sisari, jonka ei myöskään sanottu olleen niitä pieninpiä, läksi Hollandiin perimään hänen muuta tavaruuttansa. Hänen vanhemmat olivat nuon kohtalaiset, pituueltansa, eikä koko hänen suvussansa löytynyt yhtään erinomattain pitkää miestä; ja mitä hänen ylöskasvattamiseen tuloo, niin ei sekkään ouk millään tavalla ollut erinomainen.[458]
JUOSEP MATINPOIKA NIVALA
yksi 112 vuuen vanha ukko.
s. 1640; k. 1752.
Pi'ä tapais, niin elät kauvan.