Näillä sanoilla olemme tahtoneet yhteen-hakea, valaista ja lisätä niitä vähiä tietoja, jotka jo ennen löytyy meillä tästä vanhasta Finkin suvusta, ja joita Gagnerus vähä kyllä on meillen toimittanut.[570] Että nämät tiiustukset ovat tulleet meiltä sokaisesti toimitetuksi, eli ikään kuin viskoitetuksi hujan-hajan, on tullut siitä, että aloitimme ensin selittää ja toimittoo Valdénin ja Gagneruksen kirjutokset, josta tulimme jo ikään kuin eiltäkäsin puhumaan muutamista näistä sukullisista. Että meijän tutkistelemiset monellen ehkä näyttää laveammat kuin oisi tarvittu, on mahollinen; mutta vanhoja selittäissä, on parempi kaks sanoo peällen, kuin yks vajoollen.

G—nd.

TIIUSTUKSIA MUUTAMISTA SUOMALAISISTA VANHOIN-JÄÄNNÖKSISTÄ PIIRITETTYNNÄ v. 1671 ja 1672. ELIAS BRENNERILTÄ.

Kukiin valaistu kansa on aina osottanut yhtä isoa huolta, että säilyttää ja kunnioittoo niitä vanhoja jäännöksiä ja muistomerkkiä jotka ovat jäänneet jälellen heijän esi-vanhemmista. Ne ovat ikeän kuin rakkineet ja alustimet heijän tarinamukseen, jotka nioitteloo vanhuuen ajat nykyisiin, ja sioitteloo tätä uutta kansoo siihen vanhaan; ne ovat meillen puhuvaiset pylvet, jotka toimittaavat sitä eismännyttä, ja muistuttaa meijän lapsillemme meijän moavanhemmien töitä ja tapoja. Koska Omamoan-Tarinamus kansakunnissamme on yhtä verrattava kuin koti-muistaminen yksinäisissä ihmisissä, niin pitäisi näihen vanhoin-jäännösten olla (meillen yhteisillen) yhtä suloiset, kuin nuo vanhat kotonaiset paikka-kunnat (niillen yksisillen) jotka, ehkei heissä ouk itessään suurempata arvoa, kuin muuissa moan-paikoissa, niin soavat kuitenkin meijän silmissämme monen suuremman, koska ne juohuttaa meijän mieleemme niitä muinoisia nuoruuen aikoja, — sitä onnelista ja viatointa lapsuuen ikeä. Tällä tavoin on kukiin rapakivi ja kataja-pensas meijän koti-kylässämme varsin suloinen mielessämme, ja meijän muistossamme kallis, koska sillä on ikeän kuin jokuu korkeampi merkitys meijän syvämmellemme niistä moneista pienistä lapsen kokkaisista ja kujeeista, joista hyö meitä muistuttaavat. Samalla tavalla on meijän Vanhoin-Jäännösten kanssa, eivät sunkaan hyökään ouk verrattavina Egyptiläisten tahi Greekkalaisten muisto-merkkilöihin; mutta heissä on kuitenkin, meillen Suomalaisillen, yksi isompi ja erinomainen arvo, jos heihin voan oikeen ymmärtäisimme. Sillä ne ovat ne naulat ja vaarnat joihen ympärillä meijän Tarinamus viritetään, ja joihen päällä riippuu se tieto kuin löytyy Suomalaisista kansoista[571]. Niin kuin meijän Tarinamus ei ylety vanhoin kansoin tasallen, niin eivät myöskään meijän Vanhoin-Jäännökset ouk varsin vanhat ja harmoo-päiset. Hyö ovat kaikki lähteneet ehkä siitä ajasta kuin keäntymme Ruotsin vallan-alaisiksi, ja suurin osa on vasta siitä Poavilaisesta ajasta luettavia.

Niin yhtä-tyytyväiset kuin olemme olleet meijän Tarinamuksestamme, niin huolimattomat olemme myöskin olleet niistä Vanhoista Jäännöksistä, jotka ovat ennen löytyneet, ja vielä ehkä löytynnöön meijän moassamme.[572] Mutta myö toivoomme että mielet muuttuisi, ja että meijän moamiehet kerrankin tarkoittaisi ajatuksiansa näihinkin asioihin, ja isommalla huolella ja paremmalla toimella kuin tähän asti suojelisi ja arvossa pitäisi näitä heijan moa-vanhimmien jättöksiä.[573] Mutta siihen astikka, ja ennenkuin tämä tapahtuu, niin tahomme kostella ja kunnioittoo niitä meijän yksinäisiä moa-ystäviämme, jotka omalla kustenoksella ja omalla mielen-älyllä ovat ikeän kuin jo eiltäpain pitänneet tästä huolta, ja joita meijän tuloo kiittää, ettei kuitenki kaikkia ouk jo pimeyteen ja uneukseen peitettynnä. Näistä miehistä on se jo ennen nimitetty Lain-istuja Kuninkaallisessa Vanhain-Säilyksessä, Elias Brenner, erinomattain mainittava. Myö olemme jo ennen 344:nellä puoliskolla hoastaneet mitenkä hään v. 1671 ja 1672 läksi Suomeen ylöshakeaksensa ja ylöskuvaillaaksensa niitä Jäännöksiä, jotka vielä silloin oli meijän moassamme jälellä; ja mitenkä häntä, kostoksi tästä, heitettiin palkattomaksi ja virattomaksi. Myö olemme myös 330:nellä ja 333:nellä p:lla muistuttaneet, että se on usseen (ellei aina) ansion totisen tapa, tulla näin kateuvelta ja kiitämättömyyeltä kohtatuksi, ja vasta kuoltuansa kosteltuksi. Myö oumme jo koittaneet tehä oikeutta Brennerin nimelle, ja juurittoo hänen muistonsa meijän mielehemme, myö tahomme tässä myös kokea että soattaa näitä häneltä pelastetuita piirutoksia isompaan ilmiin, että sillä kavahtoo heitä hukkumasta, ja levittää heitä kansalliseen hyötytykseen.[574]

Se on jo sanottu, että hään tullessaan Suomesta, toi sieltä myötensä yhtä isoa joukkoo Kuvituksia, käsi-kirjoituksia ja nahkakirjoja, jotka kaikki hään lahjoitti Kuninkaallisellen Vanhain-Kootuksellen. Näistä ei eneän löyvyk yhtään sipaletta K. Vanhain-Säilyksessä, eikä myös K. Vallan-Säilyksessä [575]. Ne ovat hajotetut ympäriseen hujan hajan, mikä mihin, kuka kuhun. Kuninkaallisessa Kirjankoossa olen minä jo löytänyt suurin osan näistä hänen piirutoksistaan, mutta ei niin sanoo heijän selittämiseksi;[576] ainoastaan paikka, kussa kukiin on löyetty, on häneltä heihin alakirjutettunna.[577] Mihin ne kuvat lie joutuneet, jotka näistä puuttuu, on tietämätöin. Sanotaan ettei niinnä aikoinna pietty niin tarkasti lukua näistä julkisista (publika) Kirjoin-säilyksistä; ja että ikeän kuin hiiret syövät elon Ruunun vilja-hinkaloista, niin sanotaan myös olleen vissiä paperin-paraita,[578] jotka veivät kirjoja Ruunun kirjastoista, ja kantoivat heitä toisten lukon taakse. Miten liennöön? Mutta se näyttää kuin suuri osa näistä vanhoista kopioista ja nahka-kirjoituksista, joita Brenner toi Suomesta mu'assaan, nyt löytyisi Peä-Peräänkahtojan[579] Dan. G. Nescherin kirjoissa, kussa hyö huuto-kaupalla kohta tulloon pois-myötettäväksi.[580]

Mitä nyt tuloo muistettavaksi näihin piirutoksiin vanhoista Suomalaisista Jäännöksistä, jotka löytyy K. Kirjankoossa, ja joita meiltä tässä nyt toimitetaan,[581] niin meillä on ollut heistä suurin vastuus, ensinnik että ite heihin ymmärtää, ja siitten selittää heitä muillen. Meijän on täksi tarpeheksi täytynyt lävitten luskutella monta monuista kirjan-paikkoa, ja tiiustella ja välillensä verroitella kaikki niitä vanhoja kootuksia, joita olemme käsittänyt; ja kuitenkin on monta paikkoo jäänyt meiltä käsittämätäk ja selittämätäk. Vanhoin-valaistaminen on ehkä yksi niistä vaikkeimmista ja kiitämättömistä opin-aineista; ei ainoastaan siitä, että hukuttaavat paljon aikoo, ja että se vähinkin tieto ja valistus, jota heitä ehkä soataisiin, ussein tuloo maksamaan meillen paljon työtä ja vaivoo, mutta siitä, että kaikki meijän vaivamme ja työmme monestin keäntyy tyhjäksi, ja kahotaan ehkä vielä monelta irvi-hampaalta nauron alaiseksi.[582] Moni mies pitää ehkä tällaisia tiiustelemisia joutavoina ja lukioita väsyttävöinä, moni ehkä kahtoo heitä peällen-luotettavattominna eikä mihin kelpoavaisinna; mitenkäpä hyö muuten taitaavat, jotka mittuuttaavat kaikkia meijän hyötymisiä rahalla tahi puntarilla? Ja kosk ei aina vanhuuen ajat hyvin sovitetak näihiin nykyisiin, niin ovat myös vanhuuen toimittajat[583] tulleet muista kajotetuiksi, erinomattain niiltä joihenka huinkentelevaisuus aina halajaa tätä uutta.[584]. Suottakos siitten sanotaan: "joka yöllä käyp, luullaan varastavan; joka vanhoja puhuu, luullaan valehtelevan." Vanhuus ja pimäys on monessa yhteen verrattavat. Myö hoiperoimme kummassakin — harva selittää tien ja totuuen; kuitenkin meijän pitäis heitä hakea, jos mielimme johon-kuhun yhtyä.

Meijän aikomuksemme ei ouk että asettaa meijän ajatuksiamme muillen uskon-kappaleiksi, myö tahomme ainoastaan, puhuissamme Suomalaisista Jäännöksistä, visseyten puuttehessa, sovittoo meijän selityksiämme — ikeän kuin hätä-varaksi, kunnekka soataneen toisia parempia. Sillä myö uskoomme että paljaat kuvat, ilman toimittamatak, ovat ikeän kuin sian-saksoo heillen, jotka eivät heihin ymmärräk; ja että lukiamme ennen soisivat jonkun tievon heistä, jos kohta puuttuvaisenkin, kuin että oisivat varsin ilman niin minkäänlaisetak.

Nämät muistomerkit, jotka tässä kuvaillaan, ovat erinomattain vanhoja hautakiviä, asetettuja merkillisten moamiesten muistoksi, vanhoja vapa-merkkiä[585] ja muita kuvituksia kirkkoloista ja linnoin muuriloista, vanhoja rahoja muinon Suomessa tehtyjä, ja muita sellaisia, jotka muistuttaa meitä meijän vanhuutestamme, ja jotka, tarkoittamisellansa Tarinamuksehemme, taitaisivat jossa-kussa enentää meijän tietojamme näistä ajoista. Ne johtatukset ja apu-keinot, jotka meillä ovat olleet näitä selittäissä, ovat erinomattain ne kirjotus-sanat, joita meijän Poavilaiset vanhimmat ovat heihin kirjuttanneet,[586] ja ne vapa-merkit, jotka löytyy heihin piiritettynnä.[587] Paikasta, kussa heitä on tavattunna, ei ouk ollut meillen mitään apua näitä tiiustellessamme, koska meillä ei ou ollut tilaisuutta, että ite heissä kuulustella, jos heistä mitään tietäisivät;[588] mutta sitä vastoin olemme vanhoista kootuksista ja suku-johtauksista selittäneet vähä yhtä ja toista; ja mikä on jäännyt meiltä selittämätäk, sitä olemme heittäneet muillen selitettäväksi, ja ainoasti jollon-kullon uskaltaneet, että nuon arvolta eteen-asettaa meijän luuloamme.

Turun Papis-miehen Niiles Antin-pojan hauta-kivi
Turun Peä-Kirkossa.[589]