Kolmas, on yks joka on jo tehtynnä Runon tavalla, ja näyttää kuin oisi variten vasta rakettu Runon-piirokseksi (till ett schema för runor). Se alkaa: oli meillä olli-malli, olli-mallista matikka j.n.e. Tästä olen minä kuullut monet erintapaiset luvut (olika läsearter). Niin se kyllä ensimältä näyttää, kuin tämäkin oisi ainoastansa yksi tyhjä lopsutos, mutta kuin tarkemmin ajatellaan, niin se osottaa meillen yhtä aina-seuravaa järjestystä, (serie) joka juoksoo ikään kuin ihtensä yhteen, tahi jolla ei ouk alkua eikä loppua. Eli se toimittaa meillen ymmärtämystä iankaikkisuutesta.
[234] Moni mahtaa ehkä luulla, jos Suomalaisilla vanhuessa oli tällainen luonnollinen viisaus ja mielen-valaistus niin, oisiha se tok pitänyt olla jossa kussa paikassa mainittunna, ja tullut tietyksi muilta äkkinäisiltäkin kansoilta. Myö vastoamme siihen mitä myö 22:nella puoliskolla (pagina) jo sanoimme, ja muistuttamme vielä siitenkin, meijän aivotuksemme ei olleen muijen vieraisten puheita meistä kerroitella (ehkä myö vastapäin tulemme tuostakin puhumaan) mutta että meijän kielestämme ja meijän omista vanhoistamme tiiustella meitä ihtiämme.
Vaan saisimme nuon arvolta sanoa, että Ruomalaistenkin vanhat Tarintajat (Historiker) toimittivat kirjoissansa pohjossa päin olleen kansoin joukossa niitä jotka elivät yhtä hiljasta ja onnellista elamätä, ja jotka ovat tullut kuultuiksi muista heijän Rehellisyytestänsä. Sillä paihti sitä mitä Tacitus meistä puhuu (joka eli 90 vuotta jälkeen Vapahtajan syntymistä) sanova meistä: illis voto quidem non opus sit; niin näyttää kuin hään näillä sanoilla oisi tarkoittannut sitä mitä Plinius (joka eli 60 v. jälkeen. Vap. synt.) kirjutti Hyperboræilöistä (peri-pohjalaisista), koska hään sano, että Riphaein (Uralin) tunturiin tuolla puolla, aina pohjoiseen hamaan, löytyi yksi onnellinen kansa, aivan kuuluisa heijän kummituksista: Pone eos montes ultraque aquilonem gens felix (si credimus) quos Hyperboræos appellavere, annoso degit ævo, fabulosis celebrata miraculis (Hist. Nat. Lib. IV. c. XII). Se näyttää juuri kuin Plinius oisi tällä puheella tavoittannut sitä mitä Strabo (joka eli 20 v. jälkeen Vap. synt.) lausui niistä Scythilöistä (Scythit l. Tschudit, merkihti Suomalais-sukuiset kansat) jotka hään muista rajutti siitä heijän hyvyytestänsä, josta hyö ovat tulleet muilta mainituksi: De iis loquor, qui moribus utuntur probissimis. Sunt enim quidam de vagis seu nomadibus Scythis, qui…. justitia omnibus hominibus sunt superiores, quorum et Poëtae meminerunt. (Rer. Geograph. Libr. Paris 1620. fol. p. 302). Jornandes (joka eli 500 v. jälkeen Vap. synt.) on se ensimäinen, joka ikään kuin kerroitessa samoja sanoja, selittää Suomalaisista: Finni Mitissimi, Scanziæ cultoribus omnibus mitiores (De Gethis. Cap. 3).
[235] Puheen-pulma, Logogriphus (ordgissning, charad).
[236] Yhellä ajalla jolla pauhataan niin paljon valistusta vastaan, kuin muinon sotivat uskomusta vastaan, oisi minusta luonotoin ettei tästä jotaik puhua. Sillä se joka hylkee valaistuksensa, tahi sallii sitä pimentymään, se on myöskin hyvä luopumaan uskomuksestansa ja antoo sitä muihen pilkan alle; sillä minä uskon puolestani, että ne molemmat yhtä halullisesti tarkoittaavat ihmiskunnan yhteistä hyvyyttä, ja ettei yks totinen uskomus ouk aateltava ilman mielen valaistamiseta, eikä toas yksi totinen valaistus ilman henkellistä uskomusta. — Sillä ikään kuin yksi yksinvaltainen henkellisyys keäntyy henkelliseksi hurjuuteksi (fanatism), tahi henkelliseksi orjuuteksi, (hierarki), niin vaipuu myöskin yksi yksintoikoinen valaistus joutaviin ajatus-juohtumuksiin (sophismer, kabbalistiska spitsfundigheter, grillfängerier), tahi turhiin sanoinjuonittelemuksiin (logomakier, ordstrider). Valaistus (sekä se luonnollinen että henkellinen) osottaiksen sillä, että se kokee hakea ihmisillen selkeyttä, ymmärrystä ja tietoa kaikissa asioissa, jotka jollakulla tavalla enentää ja lisee meijän ymmärrystämme, valaisee meijän mieltämme, sivistää meijän tapojamme ja onnistaa meijän elämätämme. Sen tarkoittamus on että tehä ihmisiä ymmärtäväisiksi, hyviksi ja onnellisiksi, ja sen luonto että ihmisissä levittää rakkautta, yhtäläisyyttä ja tietoa. Tästä hänen sulasta luonnostansa hään ej kanna salavihoo kellenkään, sitävähemmin hään ketään soimoo ja panettele, ei tyhmyyttä eikä turhuuttakaan, (ehkä hyö ovat hänen pahimmat vihamiehensä), vaan nopeemmittain hään heitä seälii ja hyviksi harjoittaa. Tästä hänen rehellisyytestä ja totuullisuutesta, hään ei myöskään pelkeä muita joutavia oppia, eikä muihen kavaluutta ja juonittelemista häntä vastaan; vaan vaeltaa sitä suoroo tietä, jota hään on pantu vaeltamaan.
Valistamattomuus taas on sen tapainen, että koska se ei itek ymmärrä mitään, niin se ei myöskään salli muihenkaan mitään ymmärtämään. Sen valta on perustettu pimeytessä, jossa hään on ite yksinvaltias ja siinä hään pimeenpeässä luuloo ja pelkee kaikkia joihen kuvat ovat häntä valkoisemmat, uskova muka heijän olevan outoja kapeita (spöken), jotka tavottaavat häntä. Sen eistäpä hyö häntä peloittaa ja juuri hirvittää ikään kuin valkoisia vaatteita, jotka yöllä peloittaa pelkuria ja kehnosti opetettuita lapsia. Tästä tuloo että valaisemattomuus ei ainoastaan pelkää, mutta myöskin vihoo ja vainoo kaikkia niitä opin-aineita, jotka tuottais hänellen valkeutta, sillä ne silloin hävittäis hänen oman luontonsa, paljastais hänen tyhmyyttä, ja pesisivät häntä valkoiseksi. Tästä tuloo että valaistuksen levittäminen moailmassa on aina käynyt niin hitaisesti ja voatinut monta vuos-satoja vaeltamiseksi, sillä valaisemattomuus on aina sotina urhollisesti häntä vastaan; ja sitä hyvyyttä mitä muutamat oli valaistuksellansa jo moailmassa matkaan saanneet, sitä ovat monta olleet hävittämässä ja moahan sotkemassa. Sillä tavalla on aina hyvyys ja pahuus, valaistus ja valaisemattomuus, valkeus ja pimeys olleet vastatuksin, ja ovat aina näin olevat.
Kuin Ristin usko ensin onneksi koko ihmiskunnan levitettiin maailmahan, että sillä soaha sen vanhan pakanallisen pimeyven hänestä häviämään, niin nähtiin kyllä mitenkä hyö silloin jo pelmuisivat tätä vasten. Pitkälliset vihat ja vainot rasitti ne ensimmäiset kastetut, ja monta tuhatta heistä tapettiin ja surmattiin heijän saarnansa ja uskonsa tähen, jota hyö kaikki kärsivät tyynellä syvämmellä, heijän uskomuksen uskollisuutensa kautta.
Samalla tavalla on myös se luonnollinen mielen-valaistus, tahi tietomuksiin harjoittaminen ja levittäminen moailmassa, tullut valaisemattomukselta vastuutetuksi ja vainotetuksi, sillä sekin oli siitä luonnosta, että se tarkoitti hävittää tätä hänen tyhmyyttänsä ja pimeyttänsä. Senkin harjoittajat täytyi sen eistä myöskin monestin vuotattaa verensä, oppinsa ja opetuksensa suhteen; ja hyö kärsivät tätä kärsivällisyytellä totuuen rakkautensa tautta.
Koska kesk-ajan mielen-sokeuvesta ihmiset taas rupesivat mieltymään, niin nähtiin heissä vielä kauvan sekä se henkellinen että luonnollinen valaistus vaipununna siihen ymmärtämättömyyteen, joka on valistamattomuksen omainen. Hyö olivat jo kumpaisetkin soanet hänen luontonsa, että pelätäk ja vainota muita uskovaisia ja opin-johtattajoita. Silloin muka kuin papit ja ne henkelliset toimittajat juhlallisesti heijän uskon kunniaksi elävinä poltivat niitä petturiloiksi (kättare) mainittavia eri-uskoisia; silloin Tuomaritkin ja lain-toimittajat poahtaisivat ja tulessa paistattivat niitä taikuriloiksi (trollkarlar) kuhuttavia villitettyjä ihmis-poloisia. Vasta monen ajan peästä, ja miehen monen ansiolla, oli tietomukset taas tullut niin paljon harjoitetuiksi, valaistus niin paljon levitetyksi, ja uskomukset niin jälleen puhistetuiksi, ettei hyö eneä tuomihtineet kuolemaan ja kavotukseen niitä, joihen aatokset ja uskomukset olivat toiseppäin. Mutta nykyisinnä aikoinna ovat ihmiset toas ruvenneet kuhisemaan ja sohisemaan. Hyö ovat nyt vuorostansa ruvenneet pelkeämään varsin tätä valaistusta, joka teki heitä onnellisimmaksi ja ymmärtäisimmiksi, ja ovat peättäneet tietomuksen ja valaistuksen olevan kansakunnissamme varsin vaarallisen ja vahinkollisen. Hyö ovat sen eistä nyt ruvenneet julkisesti poltamaan niitä kirjoja kussa näitä opetuksia heillen johtatettiin, sanoten heijän olevan manatuita ja kirotuita pahuuven sikiöitä — ikään kuin muinon kalttaisivat pieniä viattomia lapsia, joita syytettiin yhteyttä pitänneen perkelen kanssa. Etteivätten ne ouk valkeutesta lähteneet jotka tätä saarnaavat, nähään kyllä, mutta hyö ovat pimeyvestänsä nyt taas uskaltanneet lähteä valkeuen kanssa sotaan. Näin on nyt toas valaisemattomuus ruvenna ihmisiä vallottamaan ja tekemään heitä orjiksi pimeyven pauloin. Mutta se on ainoastaan yksi yhteen-liitetty vallatoin joukko (sekt) joka näitä juonia harjoittaa ja levittää omaksi mielen-nouteeksi (intresse); ja se on jo myöskin havaittu, että hallitukset niissä valtakunnissa joissa näitä suvaihtaan, ovat jo olleet, tahi heti tulleet, rauhattomilta rasitetuiksi.
[237] Ne ymmärtäväisemmät pitäävät Jumalan kaiken luonnollisenkin voiman ensimmäisenä alkuna. Tahi ne ymmärtämättömät äkkäävät ainoastaan yhtä selittämätöintä voimallisuutta (jumalatansa) kussa se luonnollinen järjestys moailmassa (serien, kedjan af de skapade tingen) on heijän silmissä ikään kuin katkaistu; sitä vastoin ne ymmärtäväiset selittäävät tätä voiman jaloutta ja viisautta (Jumalata) ite tässä järjestyksessä ja joka jumalainuassa hänen pannoissa ja liitoksissa.