Krouvair soappaitansa soa,
Viina-pannuns' hivuttaa;
Tuoppiinsak jo tarttuu,
Ovessansa varttuu.
Piippu syttyy,
Ukko kiihtyy
Kylän poikihin ja tyttö'in.
Eukko, veräjässäpä,
Painaa peätäns' käteensä;
Sinnek tännek huojuu,
Nukkuupi ja nuojuu.
Päivä paistaa,
Akka raiska
Havaihtee, ja tuopin maistaa.
Myllyssäpä
Rattaat jo käyp',
Kuulin ja näin
Kujasta päin —
Sepän takoomista, tarkast;
Palkimellaan hään
Paukuttaapi näin,
Puoleksipa vaikka alast.
Liehuu tulen kans'
Vasarohillans',
Laulain oamu-virttänsä.
Ilma raitis', — terveik tuo
Pienimmätpä kukat, nuo
Jopa puhkiaavat,
Oamu-kasteen soavat;
Kauniist' loistaa; —
Lemun — noista
Etelätteretpä poistaa.
Mehtä, tuolla, sinittää,
Vuoret kaikki pimittää —
Roavaat kaikenlaiset,
Kylän lapset, naiset,
Käypi tuolla,
Soittaa suolla,
Soattaa karjan pohjos-puolla.
Kiurutpa, niin,
Liuhaavat nuo,
Kukkopaki —
Laulaapi tuo;
Havaihteepi koko luonto.
Uueks' voitoks' myös,
Uueks' kauniiks' työks',
Jott' ei puuttuis mitään näissä —
Nousi Muovits jo,
Otti värin, ja
Istui taulunsapa luo.
Kappas muorin! — Minkäs neän;
Nauha-myssy — kappas hään!
Kukat povellansa,
Piska polvillansa;
Päivän varjo
Tuolla kurja —
Voi tuo Muovits, mikä hurja!
Voipa pahuus! Naurattaa…
Kuin tuon rymän nähä soa —
Halun kanssa, peässä,
Niinkuin herras-väessä
Neätkös tuota!
Lykkeä luota
Käsiänsä, aivan suotta —
Nisujaan hään
Väistelööpi,
Hyvästipä
Emäntäni
Olet kuvaillutki tauluun.
Mutta, sanos sen, —
Miksi istuu hän,
Kanan kanssa kainalossaan?
Sy on, kultain, se
Ett' sen ystävä
Ukko vanha eleä viel'.
Vanha Jussi.
(Suomennettu Fredmanin Lauluista, N:o 44).
[Lauletaan kuin: "Gamla bror Jockum, klang vid denna rågan" &c.
Painettu "Suomessa" 1847, N:o 6.]
"Kuulespa, ukko! — Miten nyt on laita?
Kuinkas sun akkais, armas voi?"
"Kiitänpä nöyrästi! — Kuka sanoo taitaa?…
Tuossapahan! — En sanook voi.
Ja, ja, ja, ja! Mun murheeni on suuri!…
Mierukkapa minä! — Viekas hään.
Kaikki kummallen jo näytteä —
Hitto hänen mieltäns' täytteä"!
"Älä ouk tuosta milläänkään"!
"Mitäspä siitten mieltäisi nyt kaivaa?
Toruullenko toisinaan?" —
"Ei! Kuin ne tuosta puheet kerran saivat,
Niin mullen aina nauretaan.
Tuossapa on yks' koiran-silmä!
Toinenki, tuos' on, — pilkka-suu. —
Suutun kyllä! Jospa voisin,
Hiijen helvettiin ne soisin!"
"Vähäpäs tuosta! Eikös muu?"
"Voan, veikkoseini! Liekös siitten muita,
Kuin tuo yksi, armoissaan?"
"Voi, veli kulta! Kuin metässä on puita,
Niin niitä tapaat aitassan.
Itkenpä kyllä katkerasti…
Poloinenpa poika"! — "Mitäs tuo?
Täytäk pullois, toisen puolen!"
"Kohta, kultainen, ma kuolen" —
"Vieläpä vainen… Tuoss' on, juo"!
"Kuulespa, Jussi! Eikös annak suuta,
Taputak leukais, lähtiissäis?"
"Lämmittää kyllä lihaani ja luuta;
Sanoopi: 'kahok ihtiäis!'
Lakkini, peähäin, kauniist' laittaa;
Mutta sill' on häjyt mielessään…
Kukas, kultainen, tuon taitaa?"…
"Juoppas vieläik? Ei se haitak;
Riemussa vietäk päiviäis!"